Naisten MM-kisat - Suomi kaatoi Sveitsin, Japani voitti karsintasarjassa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ruotsin ilon hetket vaihtuivat katkeriin kyyneliin.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Naisten MM-kisoissa oli tosipelien päivä, kun samana päivänä pelattiin puolivälierät ja Japanin ja Saksan välinen karsintasarjan ottelu. Keskiviikon voittajia olivat Suomi, Venäjä ja Japani.

Suomi oli voitokas puolivälierässään Sveitsiä vastaan. Edellisestä ottelusta sivussa olleet Michelle Karvinen ja Linda Välimäki olivat suuressa roolissa Suomen 3−0-voitossa. Karvinen iski 1−0-voittomaalin, ja Välimäki vastasi 2−0-osumasta. Suomen maalilla Meeri Räisänen tarvitsi nollapeliinsä 15 koppia.

Toisessa välierässä kohtasivat Ruotsi ja Venäjä. Ruotsi meni toisen erän loppuhetkillä 1−0-johtoon Anna Borgqvistin maalilla. Venäjä kuittasi pelin tasoihin kolmannen erän alkupuolella, kun Ija Gavrilova osui Olga Sosinan syötöstä. 

Sama kaksikko oli asialla myös Venäjän 2−1-voittomaaliksi jääneessä osumassa. Sosina iski venäläisten johtomaalin viitisen minuuttia ennen loppua ja tämä riitti. Syöttöpisteet maaliin kirjauttivat Gavrilova ja Valerija Pavlova.

Keskiviikkona pelattiin myös taistelu myös puolivälierien ulkopuolella, kun Japani ja Saksa kohtasivat paras kolmesta -karsintasarjassaan. Panokset maiden välisessä pienoissarjassa ovat kovat, sillä voittaja jatkaa ensi vuonna MM-tasolla, kun taas häviäjän kohtalona on tippuminen 1-divisioonaan.

Saksa johti ottelua parhaimmillaan 2−0-lukemin Marie Delarben osumilla. Kaikki näytti Saksan kohdalla hyvältä vielä ottelun pitkälle toiseen erään, kunnes Japani tuli peliin mukaan Rui Ukitan maalilla ajassa 39.20.

Japani iski varsinaisella peliajalla vielä kertaalleen ja ottelu venyi jatkoajalle. Japanin sankariksi nousi lopulta 23-vuotias hyökkääjä Haruna Yoneyama, joka pysäytti maalillaan hallin valotaulut aikaan 69.01. Japani sai täten ensimmäisen kiinnityksensä karsintasarjassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle