Naisten MM-kisat - näistä asetelmista alkulohkojen päätöspeleihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ruotsilla riittää panosta tiistaina.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Naisten MM-kisoissa on tiistaina luvassa suurten panosten päivä. Tiistai ratkaisee alkulohkojen lopulliset sijoitukset ja samalla tulevien pudotuspelien ohjelman.

Naisten MM-kisoissa kahdeksan maata on jaettu kahteen lohkoon. A-lohkossa pelaavat Suomen lisäksi USA, Kanada ja Venäjä. B-lohkossa puolestaan pelaavat Ruotsi, Japani, Sveitsi ja Saksa.

A-lohkon kaksi parasta pääsevät suoraan välieriin. Puolivälierissä toisensa kohtaavat A-lohkon kolmonen ja B-lohkon kakkonen sekä A-lohkon nelonen ja B-lohkon voittaja. 

B-lohkon kolmonen ja nelonen kohtaavat toisensa paras kolmesta-karsintasarjassa.

Alkulohkojen kolmannet ja samalla viimeiset ottelut pelataan tiistaina ja panosta riittää.

A-lohko

USA on jo varmistanut lohkovoittonsa ja samalla varman välieräpaikkansa ennen tiistaita. Venäjän pitäisi tiistaina pystyä voittamaan USA välttääkseen lohkon jumbosijan, mutta kyseinen skenaario on erittäin epätodennäköinen. USA vie lohkovoiton, vaikka se häviäisi Venäjälle.

Suomen ja Kanadan välisessä ottelussa panosta puolestaan riittää, sillä ottelun voittaja selviytyy suoraan välieriin. Häviäjä puolestaan kohtaa puolivälierissä B-lohkon kakkosen.

B-lohko

B-lohkossa tilanne on huomattavasti A-lohkoa kinkkisempi.

Japani tarvitsee Sveitsiä vastaan vähintään kaksi pistettä varmistaakseen B-lohkon voiton. Japani nousisi tuolloin seitsemään pisteeseen, eikä lohkossa toisena majaileva Ruotsi voisi enää nousta ohitse. Pudotuspelipaikan varmistamiseen Japani tarvitsee Sveitsiä vastaan vähintään yhden pisteen.

Saksa on varmasti B-lohkon jumbo ja maalla on edessään karsintaottelut. Tuleva karsintavastustaja on tosin vielä epäselvä. 

Ruotsilla on tiistaina Saksaa vastaan vielä isot panokset, sillä Sveitsin voittaessa Japanin varsinaisella peliajalla, on Ruotsin pakko voittaa Saksa välttääkseen karsinnat. 

Mikäli Japani puolestaan voittaa tiistaina päivällä Sveitsin, ei Ruotsilla ole iltapelissään Saksaa vastaan paineita ainakaan karsintapeikosta. Japanin hävitessä kasvavat Ruotsin lohkovoittomahdollisuudet huomattavasti.

Sveitsillä on myös pieni mahdollisuus lohkovoittoon. Tämän toteutuminen vaatii tosin Sveitsiltä Japanin voittamista varsinaisella peliajalla ja lisäksi Ruotsin tappiota Saksaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle