Naisleijonat aloitti Pre Olympic Cupin voitokkaasti

MAAJOUKKUE / Uutinen
Susanna Tapani onnistui maalinteossa Japania vastaan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Naisten maajoukkueiden viiden maan välinen turnaus pelataan 12.-16.12.2017 Suomessa. Olympialaisiin valmistavan turnauksen avauspäivä alkoi Suomen ja Japanin kohtaamisella.

Viiden maan välinen Pre Olympic Cup -turnaus käynnistyi tiistaina Raumalla. Turnauksen avauspelinä nähtiin Raumalla pelattu Suomen ja Japanin välinen mittelö.

Ensimmäisen erän aikana nähtiin tasaista pelaamista päästä päähän. Vaikka ottelu oli hienoisesti Suomen hallinnassa, myös Japani sai rakennettua maalipaikkoja hyvällä tahdilla. Maalipaikoista huolimatta ensimmäiselle erätauolle edettiin 0−0-lukemista.

Japani antoi hyvän vastuksen

Verkko alkoi heilua toisessa erässä. Noin kolmen minuutin jälkeen Sanni Hakala iski ottelun avausmaalin Sara Säkkisen syöttämänä. Hakala purjehti näyttävästi läpi japanilaispelaajien.

− Kiekko pomppasi minulle laidasta ja pääsin sitten hyvällä vauhdilla haastamaan Japanin pakkia. Päätin, että harhautan ohitse ja sitten kiekko menikin maaliin. Harvoin minulta tuollaisia maaleja nähdään, mutta tänään sellanen tuli, Hakala kuvaili Jatkoajalle.

Toisen erän viimeisellä minuutilla Michelle Karvinen siirsi Suomen 2−0-johtoon ylivoimalla Jenni Hiirikosken ja Petra Niemisen syötöistä.

Susanna Tapani teki Suomen kolmannen maalin, kun peliä on enää kymmenen minuuttia jäljellä.

Ottelu oli melko tasaista koko kolmen erän ajan, mutta ohjat pysyivät edelleen Suomen käsissä. Japanilla oli paikkansa, mutta verkko ei heilahtanut kertaakaan. Tämän myötä ottelu päättyi Suomen voittoon lukemin 3−0.

− Japani pelasi hyvin tänään ja meitä vastaan tuli todella vikkelä joukkue. Heidän pelaamisensa ei ollut tosin ihan niin fyysistä ja taitavaa peliä kuin esimerkiksi pohjoisamerikkalaisia vastaan, Hakala analysoi.

Japanin maalivahti Nana Fujimoto kannattelii joukkuettaan torjuen 32 kertaa. Suomen Eveliina Suonpää torjui puolet vähemmän, eli 16 kertaa myös pitäen nollapelin.

Suomi pelaa turnauksen seuraavan ottelunsa Raumalla torstaina, kun vastaan asettuu Ruotsi. Hakalalle torstain vastustaja on varsin tuttu.

− Odotan todella vauhdikasta ja energistä peliä. Olemme pelanneet Ruotsia vastaan monta kertaa tällä kaudella ja tiedämme, että sieltä tulee vastaan hyvä joukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle