Näin Jatkoaika mullistaa otsikoinnin − "Yritämme palvella jokaista lukijaa"

LIIGA, MESTIS, NHL, MAAJOUKKUE, Muut Sarjat / Uutinen
Jatkoajan verkkolehteä uudistetaan.
Jatkoajan verkkolehden ulkoasuun ja otsikointiin tuodaan uusia ominaisuuksia, joissa lukija voi itse vaikuttaa sisältöön.

Jatkoajan verkkolehteä voi selata toukokuun alkupuolelta lähtien haluamallaan otsikkotyylillä. Verkkolehden lukijat voivat itse valita uuden selainlisäosan avulla tyylin, jonka mukaan julkaistujen uutisten, kolumnien ja artikkelien otsikot näkyvät hänen selaimessaan. Muutoksella Jatkoaika haluaa palvella erilaisia kuluttajia paremmin ajoittain provosoivan ja sekavan otsikkovirran selailussa.

Otsikkofiltterin avulla kyseisen lisäosan selaimeensa asentanut lukija voi jatkossa valita joko selkokielisen, neutraalin tai houkuttelevan otsikoinnin tai näiden vaihtoehtojen sekoituksen. Jatkossa toimituksen julkaisuihin kirjataan toimituksen puolesta kolme erilaista otsikkoa.

Selkokielinen otsikko alleviivaa jutun sisältöä kertomalla kaiken olennaisen jo otsikossa.

Neutraali otsikointi noudattaa nimensä mukaisesti hyvin yllätyksetöntä tyyliä, mutta RSS-sivustoille ja verkkolehden etusivulle kyseisistä otsikoista valikoituvat jutut määränsä suhteen tasapuolisesti eri seurojen kesken.

Houkutteleva otsikointi on vaihtoehdoista rohkein. Sen kohdeyleisönä ovat erityisesti nuoret, 18−30-vuotiaat internetin käyttäjät myös jääkiekkoa vähemmän seuraavien joukosta. Otsikoiden tyyli on räväkkä ja linkin klikkaamiseen kannustava.

Sekoitus-vaihtoehdon avulla lukija saa säätää otsikkovirtaansa haluamansa määrän kolmea eri otsikkomallia.

Selaimen lisäosaa käyttämättömille eli rekisteröitymättömille lukijoille näkyvissä on houkutteleva otsikointi.

Jatkokehitystä luvassa

Suunnitteilla on myös lisäosan laajennus, jossa myös jutun sisältöön voi vaikuttaa. Laajennuksen tavoitteena on se, että myös osa sisällöstä tehdään lukijansa mukaisesti.

− Jatkoajan lukijatutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia lukijoista haluaa lukea otsikkonsa neutraalina, perustelee verkkolehden päätoimittaja Antti Wennström uudistuksen taustoja.

− Miksi painia lukijaa vastaan, kun voimme tekniikalla mullistaa koko otsikointibisneksen. Sama pätee myös sisältöön, visioi päätoimittaja.

Ensimmäisessä jatkovaiheessa sisältöön voi valita haluamansa translitteroinnin (Suomi, Venäjä, Pohjois-Amerikka). Toisessa vaiheessa lukijalle ikävät siirtouutiset tulevat julki vasta kauden jälkeen, ja loukkaantumiset sekä lukijaa mahdollisesti ärsyttävät kolumnit pysyvät tarvittaessa kokonaan piilossa.

− Aivan kuten kohdennetut mainokset, voimme myös tuottaa sisältöä lukijakohtaisesti vaihtamalla kieliasua, kuvia ja tekijän pärstäkerrointa sekä kuvaa jokaiselle lukijalle henkilökohtaisesti, arpoo päätoimittaja sisällön jatkojalostusta.

Jatkoaika ei tavoittanut filtteri-idean alkuperäistä keksijää haastatteluun kommentteja varten.

Lisäosa otetaan koko verkkolehden laajuudessa käyttöön jääkiekon MM-kisojen avajaispäivänä. Lisäosa 1.4 toimii seuraavissa selaimissa: Chrome, Firefox, Explorer, Opera, Netscape, Konqueror, Mosaic sekä Android- ja Windows-puhelimet. Lisäosasta kiinnostuneet lukijat voivat rekisteröidä tuotteen jo huhtikuun alusta lähtien täältä. 1,4 ensimmäistä rekisteröitynyttä osallistuu samalla savustetun lahnan arvontaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle