Myös Nico Aaltonen Jukureihin

MESTIS, MAAJOUKKUE / Uutinen
Lukon 19-vuotias hyökkääjä Nico Aaltonen siirtyy lainalle Mikkeliin. Jukurit vahvistui jo aiemmin tällä viikolla kahdella nuorella porilaishyökkääjällä.

Aaltonen on pelannut tällä kaudella Mestistä niin Hokin kuin nuorten maajoukkueenkin riveissä. Ennen maaottelutaukoa pelaamissaan neljässä Hokki-ottelussa Aaltonen teki yhden ja syötti kolme maalia.

Pikkuleijonissa Aaltonen on tehoillut kolmesta Mestis-ottelustaan pisteet 1+2. Hyökkääjä on ehtinyt pelata syksyn aikana lisäksi kymmenen A-nuorten kamppailua sopimusseuransa raumalaisväreissä.

Jukureiden runkohyökkääjistä ovat sivussa jalkavammainen Antti Laakso sekä harjoituksissa kaulavamman saanut Tero Kettunen. Loukkaantuneina ovat edelleen myös nuoret Taneli Hiltunen ja Anssi Laitinen.

– Aaltosen täydentämä hyökkäystrio antaa joukkueemme toipilaille aikaa päästä pelikuntoon ja palata takaisin tositoimiin, mikkeliläisten toiminnanjohtaja Mikko Romo kertoo.

Jukurit kasannee jo lauantain Titaanit-otteluun todellisen leijonaketjun. Aaltonen on pelannut nuorten maajoukkueessa samassa kentässä porilaisten Sakari Salmisen ja Joonas Kemppaisen kanssa. Koko kolmikko hakee nyt ottelutuntumaa Jukureista vuodenvaihteen MM-kisoja silmälläpitäen.

Aaltosen lainapesti kestää seitsemän seuraavaa peliä, eli 9.12. saakka. Ässäkaksikon osalta pestin on sovittu kattavan vielä seuraavankin kierroksen ottelu – mutta kolmikko saatetaan tuolloin nähdä vastustajankin paidassa, sillä Jukurit kohtaa nuorten maajoukkueen.

» Lähetä palautetta toimitukselle