MTV: Selänteestä Salonojan kumppani Bluesiin?

LIIGA / Uutinen
Selänteen tuuletukset juhlahetkellä.
MTV:n saamien tietojen mukaan Teemu Selänne on lähdössä tukemaan Bluesin toimintaa, jos Jussi Salonojan sijoitukset taustayhtiöön onnistuvat.

Liikemies Jussi Salonoja oli Bluesin taustayhtiön pääomistaja vuoteen 2012 saakka. Nyt hän haluaa yhtiön takaisin itselleen ja on valmis sijoittamaan siihen merkittävän summan. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV Sport.

MTV:n tietojen mukaan Teemu Selänne liittyy mukaan siten, että hän olisi tuomassa junioreiden maalintekoakatemiansa Espooseen ja Bluesiin. Akatemia olisi kohdistettu A-, B- ja C-junioreille.

Selänne ilmoitti kesällä 2014 ensimmäistä kertaa oman maalintekoakatemian perustamisesta. Samalla hän julkisti jäähallihankkeesta Kirkkonummelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle