MM-kisat: Ranskan unelma säilyi hengissä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ranska kukisti maanantaina Valko-Venäjän, voitollaan maa säilytti mahdollisuutensa puolivälieriin yltämiseen. Päivän muissa kamppailuissa Tanska nappasi arvokkaan voiton Latviasta ja Venäjä nujersi Italian.

Ranska päihitti Valko-Venäjän luvuin 2-1, voittonsa myötä joukkue voi kivuta vielä puolivälieriin. Ranska on tällä hetkellä lohkonsa neljättä Slovakiaa kolme pistettä perässä.

Maat kohtaavat alkulohkon viimeisellä kierroksella tiistaina. Ranska nousee Slovakian edelle, mikäli pystyy voittamaan slovakialaiset varsinaisella peliajalla.

Valko-Venäjää vastaan Ranska oli pitkään 1-0 tappiolla, mutta maa nousi tasoihin toisen erän lopussa Kevin Hecquefeuillen maalilla. Ranskan voitto-osuman laukoi JYP-puolustaja Yohann Auvitu, ottelua oli tällöin pelaamatta vain reilu minuutti.

Valko-Venäjän maalin teki avauserässä Aleksei Kaljuzny, maa joutui vaihtamaan maalivahtiaan kesken ottelun. Vitali Koval loukkaantui Ranskan ensimmäisen osuman viimeistelytilanteessa.

Tilalle luisteli alun perin maan kolmosvahdiksi kisoihin nimetty Dmitri Miltsakov. Kakkostorjuja Andrei Mezin, kun lähti jo kesken kisojen kotiinsa.

Pelin avauserässä tapahtui sekava tilanne, Valko-Venäjä sai kiekon Ranskan maalille ja peliväline liukui ranskalaisvahdin Christobal Huetin patjan alta kohti maalia. Oli epäselvää kävikö kiekko maalissa.

Tuomarit eivät kuitenkaan tarkistaneet tilannetta, vaikka valko-venäläiset sitä pyysivät. Pyyntö, kun ei tullut tuomareiden mukaan ajoissa vaan vasta pelikatkolla joukkueen kapteenin Vladimir Denisovin saadessa jäähyn.

Toisessa erässä tuomarit vielä muuttivat näkemystään, maalia ei hyväksytty, koska Ranskan maalivahtia häirittiin. Ottelun jälkeen tilanne puhutti etenkin Valko-Venäjän suomalaista päävalmentajaa Kari Heikkilää.


Ranskalla on yhä mahdollisuus päästä puolivälieriin, sinne pääsy vaatii tiistaina voiton Slovakiasta.

Tanskalle tärkeä voitto – Italia putoaa B-sarjaan

Tanska saalisti maanantaina MM-kisojen ensimmäisen voittonsa, kun se nujersi Latvian maalein 2-0. Voitto oli tanskalaisille arvokas, sillä sen ansiosta maa kipusi pois lohkonsa putoajan paikalta, Tanska ohitti pisteissä Italian.

Tanskan paras pelaaja oli nollapelin torjunut Frederik Andersen, maalivahdille kertyi 35 torjuntaa. Tanskan osumat takoivat toisessa erässä Morten Green ja Morten Madsen.

Latvialle häviö maistui varmasti karvaalta, sen myötä latvialaisten viimeisetkin toiveet pudotuspeleistä murenivat. Voitolla maa olisi omannut vielä mahdollisuuden ohittaa lohkonsa neljäntenä oleileva Norja.

Maanantain neljännessä pelissä Venäjä kaatoi Italian luvuin 4-0. Ottelu oli kummallekin maalle alkulohkon viimeinen. Lohkonsa voiton sunnuntaina varmistanut Venäjä ei ole toistaiseksi hävinnyt kertaakaan.

Venäläisten osumat Italiaa vastaan sivalsivat Pavel Datsjuk, Jevgeni Kuznetsov, Jevgeni Birjukov ja Aleksandr Popov. Kuznetsov lisäksi syötti Venäjän avausmaalin. Toinen useamman pisteen mies oli Aleksandr Perezogin, joka syötti kaksi osumaa.

Alkulohkonsa viimeiseksi maanantaina Tanskan voiton myötä tippunut Italia putoaa B-sarjaan. Sen olisi tarvinnut päihittää Venäjä noustaakseen maata kaksi pistettä edellä olevien tanskalaisten ohi.

Otteluiden tulokset

Valko-Venäjä–Ranska 1–2

Latvia–Tanska 0–2

Kazakstan–Suomi 1–4

Italia–Venäjä 0–4

» Lähetä palautetta toimitukselle