MM 2013: Venäjä kukisti Saksan- Kovaltšuk taiteili hattutempun

MAAJOUKKUE / Uutinen
Venäjän ja Saksan välinen taisto päättyi venäläisten juhlintaan.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Helsingissä pelattiin sunnuntaina kolme MM-turnauspeliä. Päivän voittajat olivat Venäjä, Ranska ja USA.

Viime kevään maailmanmestari Venäjä löi sunnuntaina Saksan luvuin 4-1 (0-0, 2-0, 2-1). Venäjän sankari oli hattutempun nakutellut tähtihyökkääjä Ilya Kovaltšuk.

Hattutemppunsa myötä Kovaltšuk nousi MM-kisojen maalipörssin ykköspaikalle. Venäläishyökkääjä on nyt viimeistellyt neljä osumaa.

Helpolla Venäjä ei Saksaa vastaan päässyt. Saksa oli venäläisiä pelillisesti jopa parempi, mutta Venäjä onnistui kaatamaan Saksan ykkösketjunsa ja eritoten Kovaltšukin johdolla.

Venäjä karkasi 2-0- johtoasemaan kakkoserässä. Saksa onnistui kaventamaan lukemat 2-1:een ja oli lähellä myös tasoitusta. Saksa sai tehtyä toisenkin osuman, mutta sitä ei hyväksytty.

Ottelun kolmoserässä Saksan Andre Rankel pääsi pistämään kiekon venäläisreppuun, mutta Rankelin värkkäämää tasoitusmaalia ei hyväksytty, koska tuomarin mielestä Saksan puolustaja Christian Ehrhoff oli maalivahdin alueella.

Tuomio oli hyvin kiistanalainen, sillä venäläispelaaja työnsi Ehrhoffin Venäjän maalivahdin Semjon Varlamovin päälle. Monen mielestä tuomarin virhe hylätä Rankelin maali oli väärä.

Tuomio oli pelin lopputuloksen kannalta ratkaiseva, sillä jos maali olisi hyväksytty olisi Saksa tasoittanut ottelun Venäjää vastaan. Nyt Venäjä voitti ja pelin loppuminuuteilla Kovaltšuk ja Denis Kokarev kaunistelivat venäläisten voittolukemat vielä 4-1:een.

Ranska aloitti rytinällä

Ranska avasi sunnuntaina voittotilinsä. Ranska kohtasi Itävallan ja päihitti vastustajansa numeroin 3-1 (2-0, 1-0, 0-1).

Ranska aloitti ottelunsa Itävaltaa vastaan rytinällä, maa viimeisteli reilun neljän ensimmäisen minuutin aikana kaksi osumaa. Kolmannen maalinsa ranskalaiset tekivät kakkoserässä.

Päätöserässä Itävalta kavensi pelin lukemat 3-1:een, mutta sitä lähemmäksi maa ei kyennyt Ranskaa vastaan enää nousemaan. Ranskan voittolukemat kirjattiin numeroin 3-1.

Ranskalaisten avausmaalin teki puolustaja Damien Fleury. Fleury on viimeistellyt maalin kummassakin Ranskan tähän asti pelaamassa kahdessa ottelussa. Mies on onnistunut niin Slovakiaa kuin Itävaltaakin vastaan. Itävallan ainokaisen puolestaan teki maan NHL-vahvistus Thomas Vanek.

USA peittosi Latvian

Sunnuntaina Helsingissä pelatussa kolmannessa ottelussa USA päihitti Latvian tuloksella 4-1 (0-0, 2-1, 2-0). Kamppailun avausmaalin teki aivan toisen erän alussa Latvia, mutta tämän jälkeen USA tuli ja meni menojaan.

Toisessa erässä yhdysvaltalaiset tasoittivat pelin ja etenivät 2-1- johtoasemaan. Päätöserässä USA vielä kaunisteli voittolukemikseen numerot 4-1.

USAn ensimmäisen maalin viimeisteli Helsingin Jokereissa aikoinaan viilettänyt Tim Stapleton. Stapleton saalisti Latviaa vastaan kaikkiaan tehot 1+1. Toiset useamman pisteen miehet olivat Stapletonin tavoin pistesaldon 1+1 merkkauttaneet Bobby Butler ja Paul Stastny.

» Lähetä palautetta toimitukselle