Espoo Unitedin sarjapaikka on vakavassa vaarassa.

Petteri Äikäs

Miksi Espoo Unitedia ei korvattaisi Mestiksessä?

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikön Pirkka Antila pysyy tiukkana: jos Espoo United kaatuu, Mestiksessä pelaa 11 seuraa.

Suomen jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila sanoi viime sunnuntaina Iltalehdelle, että mikäli talousvaikeuksissa kouristeleva Espoo United ei kykene osallistumaan Mestikseen ensi kaudella, sarjaa pelataan 11 seuran voimin. Suomi-sarjasta ei siis nostettaisi korvaajaa.

Miksi ei, kilpailupäällikkö Antila?

– Kausi alkaa reilun parin kuukauden kuluttua. Kenenkään ei ole järkevää nousta sarjatasoa ylemmäs tällä aikataululla. Mestiksen sarjapaikkoja ei siis tarjota millekään seuralle, vaikka kaikki 12 nyt sarjalisenssin saanutta eivät syystä tai toisesta kykenisikään osallistumaan.

Unitedin on toimitettava maanantaihin mennessä liiton lisenssikomitealle selvitys taloustilanteestaan. Komitea päättää sen perusteella, onko seuralla edellytyksiä jatkaa Mestiksessä eli saako se pitää sille jo myönnetyn ensi kauden mestislisenssin. Jatkoajan tietojen mukaan Suomi-sarjassa Nokian Pyry ja JHT Kalajoki ovat valmistautuneet pohtimaan vakavasti mestispaikan hakemista, jos toiseksi korkeimmalta sarjaportaalta avautuu lähtöruutu ensi kaudeksi.

– JHT on ainoa, jolle sarjapaikkaa voitaisiin edes teoriassa tarjota. Se pääsi keväällä mestiskarsintoihin ja on niiden perusteella seuraavana jonossa. Liiton vakiintuneen tavan mukaan keskinäinen paremmuus mitataan karsintasarjoissa. Sen alemmas tuota mainittua jonoa ei jatketa. Poikkeustilanteissa käytetään harkintaa, mutta ei ole mekanismia, jossa nostettaisiin sarjaan joku, jota ei ole karsinnoissa mitattu absoluuttisesti seuraavaksi parhaaksi. Esimerkiksi Imatran Ketterä nousi viime kauden päätteeksi Mestikseen, mutta vapautunutta suomisarjapaikkaa ei tarjottu minnekään, koska karsinnoissa ei ollut mitattu Suomi-sarjaan nousseen Munsala IK:n jälkeen seuraavaksi parasta.

– Mutta Mestiksen ensi kauden sarjapaikkoja ei siis tule enää hakuun, Antila korostaa.

Kuitenkin ainakin JHT ja Pyry kärkkyvät vähintäänkin orastavasti Unitedin tonttia. JHT:n edustusjoukkueen taustalla oleva JHT Tuki ry:n puheenjohtaja Sanna Päivärinta muotoilee nousuhalukkuudesta näin:

– Se on varmasti semmoinen asia, josta meidän pitää pikimmiten keskustella johtoryhmän kanssa ja tarkistaa tilitilanne, kun Mestis on aivan toinen sarja kuin Suomi-sarja. Varmasti tahtotila olisi kova, mutta pitää tarkistaa, onko meillä rahkeet siihen.

Jos intoa on, miksi Jääkiekkoliitto pyörittäisi hallinnoimaansa sarjaa mieluummin vajaamiehisenä hankalalla parittomalla joukkuemäärällä?

– Halua varmaankin on, mutta liiton on oltava tässä vähän kuin järjen ääni. Emme halua ajaa seuroja vaikeaan asemaan. Suomisarjalaiset ovat jo rakentaneet ensi kautensa Suomi-sarjan budjetein, eikä ole kestävä ajatus, että parissa kuukaudessa olisikin sitten valmis Mestikseen, jossa tulee huomattavasti enemmän otteluja ja palkkakuluja. Valmistautumaton pikanousu ajaisi seuran taloudellisesti erittäin haastavaan tilanteeseen. On paljon järkevämpää rakentaa nousua pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi keväällä Mestikseen nousseella Ketterällä oli jo lähes mestistason tulot, Antila sanoo.

Espoo United ei ole maksanut työntekijöilleen heidän viimeisintä kuukausipalkkaansa. Antila sanoi sunnuntaina Iltalehdelle, että Unitedin sarjapaikka lähtee sillä hetkellä, jos joku edustusjoukkueen pelaajista vie saatavansa palkkaturvaan. Eilen Iltalehti uutisoi, että palkat ovat nyt puolitoista viikkoa myöhässä. Unitedin tilannetta synkistää vielä se, että joukkueen kotihallissa Metro Areenassa ei ole tällä hetkellä sähköjä maksamattomien sähkölaskujen vuoksi.

Mestiksestä ovat viime kauden jälkeen poistuneet jo konkurssiin mennyt Kajaanin Hokki sekä karsinnoissa pudonnut JYP-Akatemia.

Muokattu 13.7.2017: lisätty JHT Tuki ry:n puheenjohtajan sitaatti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

KL: Espoo United vakavissa talousongelmissa - lähes 30 maksuhäiriömerkintää

MESTIS | 15.1.2018 13:01
Mestis-joukkue Espoo Unitedin taustayhtiön talouspuoli sakkaa rajusti. lue lisää

Juuso Forsström: "Haluan ottaa urallani uuden stepin eteenpäin"

MESTIS | 14.1.2018 14:00
Juuso Forsström on 27-vuotias jääkiekkoilija, joka voi pelata sekä sentterinä että laitahyökkääjänä. Hän edustaa kuluvalla kaudella Espoo Unitedia, jossa hän myös toimii varakapteenina. Forsströmin jokailtainen taistelu kaukalossa on nostanut hänet monen espoolaiskannattajan suosikkipelaajaksi. lue lisää

Espoo Unitedin luottopuolustajan kausi vaarassa - neljä pelaajaa palaamassa kokoonpanoon

MESTIS | 9.1.2018 17:45
Joulukuun puolessa välissä loukkaantunut espolaisten konkaripuolustaja Jimi Santalan loppukausi on todennäköisesti ohi. Santalan vamma tarvitsee leikkaushoitoa, joten hän ei kerkeä kuntoutua kauden loppuun mennessä, lue lisää

Kolme toivetta: Pelillistä johtajuutta ja selvyyttä tulevaisuudesta

MESTIS | 21.12.2017 16:00
Espoo United on ollut otsikoissa myös ei-pelillisistä syistä. Sarjasijoituksessa on vielä parannettavaa, mutta suunta on ollut nousujohteinen. Jatkoaika laati espoolaisten puolesta toivelistan, jonka toivomme joulupukin lukevan. lue lisää

Huippulupaus Ylönen Unitedin alkukaudesta: "Ei ollut mitään yksittäistä syytä"

MESTIS | 21.12.2017 16:00
Espoo Unitedin kuluva kausi on ollut varsin ailahteleva, vaikka piristymisen merkkejä onkin ollut näkyvissä viime päivinä. Espoo Unitedin 18-vuotias Jesse Ylönen onkin seuran kirkkaimpia tulevaisuuden tähtiä. Tämä kiekollisesti varsin lahjakas pelaaja on ihastuttanut kuluvalla kaudella upeilla rankkarivedoillaan. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Jesse Väkelä

Espoo United #3 R p
s. 1995
183CM / 85KG
SOPIMUS: 2018