Mike Harder ei jatka HPK:ssa

LIIGA / Uutinen
Ennen joulua Hämeenlinnaan viiden ottelun koeajalle tullut kanukkisentteri Mike Harder ei saanut sopimusta. Harderin tehoiksi neljässä ottelussa jäivät 0+0 eikä HPK enää edes ottanut miestä mukaan testijakson viimeiseen Lukko-peliin.

HPK:lla on yhä haussa kovan luokan keskushyökkääjä paikkaamaan Tommi Santalan tyhjäksi jättämää aukkoa Kerhon sentterikaartissa. Harderin otteet eivät vakuuttaneet HPK-johtoa, ja näin kanukki sai lähtöpassit. Oma osansa Harderin heikkoihin otteisiin oli varmasti sillä, että edelliset ottelunsa hän oli pelannut viime kauden pudotuspeleissä. HPK jatkaa uuden sentterin hankintaa aktiivisesti, tosin aika alkaa käydä vähiin, sillä siirtotakarajaan on enää kolme viikkoa. Spekulaatiossa on esiin pompannut taas Roman Simicekin nimi, joka ehdittiin jo sulkea pois laskuista viime vuoden puolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle