Mestiksen maalitykki jatkaa SaPKossa

MESTIS / Uutinen
SaPKo solmi todella merkittävän sopimuksen, kun se sai houkuteltua viime kaudella Mestiksen maaliennätyksen uusiksi takoneen Kalle Konstin laittamaan nimensä peräti kaksivuotiseen jatkopaperiin.

Päättyneellä kaudella SaPKon paidassa Mestiksen maaliennätyksen nimiinsä 37 täysosuman turvin takonut 30-vuotias savonlinnalaiskasvatti Kalle Konsti jatkaa pässipaidassa aina kevääseen 2012 saakka.

Konsti siirtyy samalla SaPKon täysipäiväiseksi työntekijäksi kauden 2010–2011 päätteeksi ottamalla osaa seuran markkinointi -ja mainostyöhön. Urallaan pässipaidassa yhteensä 245 koitosta mitellyt laitahyökkääjä voitti viime kaudella Mestiksen maalipörssin lisäksi parhaalle pelaajalle vuosittain jaettavan Kultainen kiekko -palkinnon ja mies valittiin myös I All Stars -kentälliseen.

Konstin lisäksi SaPKo ilmoitti solmineensa yksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Veikko Vennon kanssa. Viime kaudella debyyttinsä savonlinnalaisten edustusmiehistössä tehnyt 19-vuotias Vento saattaa kuitenkin vielä sopimuksessa olevan purkupykälän turvin vaihtaa maisemaa, mikäli mies saa opiskelupaikan muualta päin Suomea.

Nyt julkaistujen nimien myötä SaPKolla on kasassa yhteensä 16 pelaajasopimusta tulevalle Mestis-kaudelle 2010–2011.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös