Maalivahteja KooKoon testiin

Toista maalivahtia etsivä KooKoo testaa Iiro Tarkkia ja Antti Oretta. Pitkään neuvotteluyhteyksissä ollut Roman Turek jätti vastaamatta KooKoon tarjoukseen.

21-vuotias Tarkki on kotoisin Raumalta, jossa on myös muutamaa syrjähyppyä lukuun ottamatta koko uransa pelannut. 14 nuorten maaottelua urallaan pelannut Tarkki debytoi SM-liigassa kaudella 2004-05, mutta on torjunut kiekkoja pääasiassa nuorten sarjoissa. Mestis-kokemusta maalivahdilla on Hermeksestä, Haukoista ja nuorten maajoukkueturneelta.

Ore, 26, on puolestaan torjunut miesten sarjoissa jo seitsemän kauden ajan. SaiPassa juniorivuotensa viettänyt Ore tunnetaan parhaiten Ketterästä, jossa hän on pelannut kolmella kakkosdivari- ja kolmella Suomi-sarja-kaudella. Ore on pelannut myös SaPKossa ja Ruotsissa.

Viikonloppuna kautensa harjoitusotteluilla käynnistävällä KooKoolla on toistaiseksi sopimus vain yhden maalivahdin, kaksi edelliskautta kasvattiseurassaan Mestistä Esa-Tapio Palmun, kanssa. KooKoo tiedotti viime viikolla neuvotelleensa tiiviisti Roman Turekin kanssa, mutta kouvolalaisten havittelema kokenut tshekkivahti on näillä näkymin jatkamassa uraansa kotimaassaan.

Lue myös

Nättinen isomman roolin perässä

MESTIS | 19.4.2013 2:00
Kouvolan KooKoo julkaisi torstai-iltapäivänä joukkueen rungon kaudelle 2013-14. Kouvolalaisjoukkue julkaisi samalla peräti 20 pelaajan paketin, ja yksi näistä runkopelaajista on toisen kokonaisen kautensa mustaoransseissa aloittava Jussi Nättinen. Jatkoaika otti miehen haastatteluun heti tuoreeltaan sopimuksen julkistamisen jälkeen. lue lisää

Askel eteenpäin tavoitteena

MESTIS | 18.4.2013 19:57
Viime kaudella KooKoossa lainalla pelannut hyökkääjä Santtu Huhtala solmi kouvolalaisseuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Hyökkääjänuorella on monia tavoitteita tulevalle kaudelle, ja mies haluaa ottaa askeleen eteenpäin omassa pelaamisessa. lue lisää

KooKoo julkaisi runkonsa kerralla

MESTIS | 18.4.2013 14:07
Kouvolan KooKoo julkaisi torstaina ison nipun pelaajasopimusta kaudelle 2013-14. Neljäntoista pelaajan jatkosopimuksen lisäksi kouvolalaisiin liittyy neljä uutta pelimiestä. lue lisää

Kukkonen Oulussa ainakin vuoteen 2017

SM-LIIGA | MESTIS | 8.4.2013 11:11
Kärpät valotti tulevan kauden suunnitelmiaan maanantaina. lue lisää

Kouvolan Sanomat: Mestis-kaksikko lähtee Itävallan divariin

MESTIS | 3.4.2013 19:35
KooKoon tehohyökkääjä Olli Julkunen siirtyy Itävallan kakkostasolle. Samaan osoitteeseen suuntaa Peliittojen valmentaja Timo Keppo. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat. lue lisää

Kommentit

Roman Turek

s. 1970 Pisek, CZE
191CM / 91KG
SOPIMUS: 2005
VARAUS: 1990 Minnesota North Stars 6.kierros #113