Maailmanmestarivalmentajalle kunnianosoitus - jäähalli nimetään hänen mukaansa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jalonen valmensi U20-maajoukkueen MM-kultaan tammikuussa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Riihimäen uusi harjoitusjäähalli nimetään Jukka Jalosen mukaan.

Jalosen palkitsemistilaisuus järjestettiin keskiviikkona. Tilaisuudessa Jaloselle osoitettiin 10 000 euron stipendi, jonka hän ohjaa oman harkintansa mukaan riihimäkeläisen nuorisourheilun edistämiseen.

− Syntyperäinen riihimäkeläinen Jukka Jalonen on panostanut vahvasti nuorisojääkiekkoon ja junioritoimintaan. Jalonen on edistänyt jääkiekkoilun vahvoja periaatteita ja korostanut aina harjoittelun merkitystä. Näin ollen on hieno nimetä Riihimäen uusi harjoitusjäähalli Jukka Jalosen mukaan, kertoi Riihimäen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen.

Jalonen on urallaan valmentanut sekä Suomen aikuisten että nuorten maajoukkueen maailmanmestaruuteen. Kyseiseen suoritukseen on Jalosen lisäksi pystynyt ainoastaan kanadalainen Mike Babcock. Seurajoukkuetehtävissä Jalonen on saavuttanut Suomen mestaruuden sekä neljä pronssia HPK:n peräsimessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle