Loukkaantunut Lightning voittoon, Ducks yhä pysäyttämätön

NHL / Uutinen
Sami Vatanen loisti jälleen Ducksin ylivoimassa.
Kuva © Getty Images
Loukkaantumisten piinaama Tampa Bay Lightning kampesi 4–2-voiton Winnipeg Jetsistä. Anaheim Ducks venytti voittoputkensa seitsemään.

Lightningin miehistöstä puuttui jo ennestään Victor Hedman, Ryan Callahan ja Alex Killorn. Entisten menetysten lisäksi J.T. Brown ja Brett Connolly joutuivat jättämään ottelun kesken loukkaantumisten vuoksi. Brownin on raportoitu kärsivän ylävartalovammasta ja Connollyn vaiva on alavartalon puolella.

Lightningin maalinteon aloitti ensimmäisessä erässä vajaan viiden minuutin kohdalla Steven Stamkos. Syöttäjinä Stamkosin maaliin olivat kolmatta NHL-otteluaan pelannut Jonathan Drouin, sekä Valtteri Filppula.

Ottelun ykköstähdeksi valittu Drouin oli pelipäällä ja viimeisteli toisessa erässä Lightningin 2–0-osuman Nikita Kutšerovin maalin takaa antamasta syötöstä. Maali oli Drouinin ensimmäinen NHL-osuma.

Vajaan minuutin kuluttua Jets pääsi kaventamaan tilanteeksi 2–1 Bryan Littlen ylivoimaosumalla. Kavennus oli kuitenkin laiha lohtu kotijoukkueelle. Lightning paukutti toisen erän loppuun mennessä tilanteeksi 4–1 tuloksen tekijöinä Vladislav Namestnikov ja Ondrej Palat.

Kolmanteen erään mentäessä Ondrej Pavelec joutui väistymään Jetsin maalin suulta ja verkkoa saapui vartioimaan Michael Hutchinson. Jetsin yritykset pysähtyivät kuitenkin Lightningin maalilla 40 kiekkoa pysäyttäneeseen Ben Bishopiin.

Blake Wheelerin 4–2-kavennusosuma kolmannen erän puolessa välissä jäi ottelun viimeiseksi lukemaksi taululle.

Avalanche murskavoittoon kotonaan, Ducks edelleen pitelemätön

Colorado Avalanche otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa lukemin 7–3 Vancouver Canucksista. Neljän ottelun tappioputkessa kulkeneelle Avalanchelle voitto tuli tarpeeseen.

Canucks johti ottelua vielä ensimmäisen erän jälkeen lukemin 2–1 Henrik Sedinin ja Alexandre Burrowsin osumilla. Loput ottelusta oli kuitenkin Avalanchen juhlaa, eikä Daniel Sedinin 5–3-kavennus kolmannen erän puolivälissä kääntänyt enää tilannetta Canucksin hyväksi.

Jarome Iginla sai ottelussa kuluvan kauden maalitilinsä auki lukemin 2+1 ja ottelun ykköstähdeksi valittu Matt Duchene kirjautti yhden maalin ja kaksi syöttöpistettä.

Anaheimissa Ducks jatkoi voittokulkuaan ottamalla 4–1-voiton Columbus Blue Jacketsista ja venytti samalla voittoputkensa seitsemään otteluun. Loistavaan pelivireeseen äitynyt Sami Vatanen saalisti pisteet 1+1 ja valittiin ottelun ykköstähdeksi.

Ylivoimassa kunnostautunut Vatanen ansaitsi syöttöpisteen Corey Perryn laukomaan ottelun avausosumaan heti ensimmäisen erän alussa. Jäähyily kostautui Blue Jacketsille jälleen Vatasen muodossa myös seuraavan rangaistuksen yhteydessä, kun Vatanen pääsi laukaisupaikoille ylivoimalla.

Edmontonissa Jesse Joensuu pääsi pisteille, kun Oilers otti 6–3-kotivoiton Carolina Hurricanesista. Joensuun osuma toisen erän loppupuolella vei Oilersin 2–1-johtoon. Hurricanes tuli ottelussa vielä kaksi kertaa tasoihin, mutta kolmannen erän puolivälin jälkeen Oilers kiri kolmen maalin karkumatkalle Leon Draisaitlin, Ryan Nugent-Hopkinsin ja Matt Hendricksin osumilla.

Draisaitlin osuma oli 18-vuotiaalle tulokkaalle ensimmäinen NHL-maali.

NEW JERSEY–DALLAS 2–3 vl.
WINNIPEG–TAMPA BAY 2–4
COLORADO–VANCOUVER 7–3
EDMONTON–CAROLINA 6–3
ANAHEIM–COLUMBUS 4–1

» Lähetä palautetta toimitukselle