Lohipaidoille lisää sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Kiekko-Vantaa vahvisti joukkuettaan kiinnittämällä yksivuotisilla sopimuksilla riveihinsä Mika Norjan, Ville Peltosuon, Mikko Jortikan, Martin Tuomisen ja Antti Hämeenheimon.

Viime kaudella RoKin ja Kiekko-Laserin maalin suuta tukkinut sekä kesän aikana KooKoossa try-outilla ollut maalivahti Mika Norja, 25, siirtyy Vantaalle yksivuotisella pelaajasopimuksella. Lohjan Kisa-Veikkojen kasvatti on urallaan pelannut myös Ankkojen ja Ketterän sotisovissa.

Pakistoonsa Kiekko-Vantaa kiinnitti viime kaudella RoKissa pelanneen Ville Peltosuon. RoKin lisäksi Haukoissa ja TuTossa Mestistä tahkonnut 24-vuotias Peltosuo merkkautti edelliskaudella tilastoihinsa yhteensä 44 runkosarja- ja karsintakamppailussa kuusi (2+4) tehopistettä.

Toinen uusi puolustaja lohipaitojen miehistössä on TuTossa viimeiset neljä kautta pelannut Mikko Jortikka. Hermeksessä kaudella 2005–2006 Mestis-uransa aloittanut Jortikka, 26, tekaisi turkulaisjoukkueen paidassa kaiken kaikkiaan 44 runkosarja- ja pudotuspelikoitoksessa tehot 2+8.

Hyökkäyspäähän Vantaa saa apuja niin ikään Turun suunnalta, sillä Tapparan kanssa viime kaudella sopimuksen tehnyt, mutta lähes koko pelisesongin TuTon sotisovassa viettänyt 19-vuotias Martin Tuominen vahvistaa alkaneella Mestis-kaudella 2010–2011 Kiekko-Vantaan miehistöä. TuTossa pelaamissaan 38 runkosarja- ja pudotuspeliottelussa Tuominen nakutti tilastoihinsa yhteensä 24 (14+10) tehopistettä.

Viides uusi sopimuspelaaja vantaalaisjoukkueessa on try-outin kautta paikkansa lohipaitojen riveissä lunastanut Antti Hämeenheimo. EHC:stä Kiekko-Vantaan paitaan siirtyvä Hämeenheimo, 21, nakutti viime kaudella A-nuorten II-divisioonassa 21 ottelussa tehot 19+23.

Kiekko-Vantaalla on nyt julkaistujen nimien myötä kasassa yhteensä 12 pelaajasopimusta alkavalle Mestis-kaudelle 2010–2011. Sen lisäksi joukkueen testissä on jo aiemmin julkaistujen Tatu Miettisen, Saku Salmelan, Antti Pehkosen ja Olli Ruokamon lisäksi kolmikko Mikko Siren, Jari Voutilainen ja Tommi Lehtonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle