Liigaseurojen viime tilikausi näyttää positiiviselta – katso seura seuralta

LIIGA / Uutinen
Suuri osa Liigan seuroista teki positiivisen tuloksen kaudella 2016-17.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Moni liigaseura teki viime kaudesta hyvää taloudellisesta tulosta. Mestaruuden voittanut Tappara ja hopeaa saanut KalPa takoivat myös eniten euroja.

Valtaosa liigaseuroista on jo julkaissut viime tilikauden tilinpäätöksensä. HIFK, KooKoo, Kärpät, Pelicans, Sport ja JYP eivät ole julkaisseet. Julkaisseista seitsemän seuraa on toiminut voitollisesti ja kaksi tappiollisesti.

Voittoa

HPK: 

Hämeenlinnassa tehtiin toista vuotta putkeen voitollinen tulos. Viime kauden jälkeen HPK Liiga Oy kirjasi 67 380 euroa voittoa ja liikevaihto kasvoi 5,68 miljoonaan euroon. Positiivista tulosta avitti noussut yleisökeskiarvo, joka oli menneellä kaudella 3755. Kasvua kauteen 2015-16 tuli huimat 15,5 prosenttia.

Ilves: 

Taloutensa kanssa rämpinyt Ilves-Hockey Oy teki viime tilikaudelta voitollisen tuloksen. Plussaa kirjattiin 12 000 euroa. Myös seuran liikevaihto kasvoi miljoonalla kaudella edelliseen tilikauteen verrattuna, ja se oli nyt 5,8 miljoonaa euroa. Ilveksen voitolliseen tulokseen vaikutti olennaisesti se, että seuran entinen omistaja Vincent Manngard antoi pääomalainastaan anteeksi 930 000 euroa. Myös urheilullinen menestys vauhditti positiiviseen tulokseen pääsyä.

Jukurit:

Ensimmäisen Liiga-kautensa pelannut Mikkelin Jukurit teki niin ikään positiivisen tuloksen. Liikevoittoa tilikaudelta kertyi 160 000 euroa, ja liikevaihto oli 4,6 miljoonaa euroa. Luonnollisesti toiminta kasvoi Mestis-vuosiin verrattuna, ja se tarkoitti myös kasvaneita myynnin rahavirtoja muun muassa Liigan mediakorvausten ja yritysmyynnin osalta. Toisaalta myös kulut kasvoivat. Seuran onnistui kuitenkin aloittamaan Liiga-taival taloudellisesti terveeltä pohjalta.

KalPa:

Urheilullinen menestys vauhditti KalPan sen ennätystulokseen viime tilikaudella. Voittoa kirjataan reilut 500 000 euroa. Tarkat luvut seura kertoo elokuun loppupuolella yhtiökokouksen jälkeen. Seuran toimitusjohtaja Toni Saksman kertoi kuitenkin Savon Sanomille, että seura on ennätyslukemissa. Edellinen ennätys oli kaudelta 2009-10, tuolloin voittoa kirjattiin 508 000 euroa. KalPan tulos on nyt voitollinen ensi kertaa viiteen vuoteen.

SaiPa:

Viime vuodet esimerkillisesti toiminut pikkuseura kävi vuosi sitten läpi monta henkilöstövaihdosta avainpaikoilla. Sitä seurasi urheilullisesti katastrofaalinen sesonki. SaiPa sijoittui Liigan viimeiseksi. Monen vuoden hyvät pohjat kuitenkin näkyivät taloudessa, sillä lappeenrantalaiset ilmoittivat tänään voitollisen tilinpäätöksen. Tulosta tuli 190 000 euroa. Liikevaihto oli 5 180 000 euroa. Liikevaihto pieneni edellisvuodesta 600 000 euroa, mutta niin myös menot 400 000 euroa.

Tappara:

Mestarijoukkue Tappara takoi hurjan tuloksen. Tilikaudelta tuli voittoa 834 294 euroa ja tämä on myös seuran ennätys. Niin ikään liikevaihto nousi nyt miljoonalla eurolla ja oli tilikaudella yhteensä 8,4 miljoonaa euroa. Kovaa tulosta olivat auttamassa pudotuspelikamppailut Ilveksen kanssa sekä fanituotteiden myynnin kasvu. Myös lipunmyynti kehittyi suotuisasti ja sen odotetaan kasvavan myös tulevalla kaudella.

Ässät:

Porissa tilikausi oli menestys. Seura teki voittoa 406 823 euroa ja liikevaihto kasvoi ennätyksellisesti 6,4 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi edelliseen kauteen verrattuna reilut 700 000 euroa. Ässät oli tarkistanut kulupuoltaan kyseiselle tilikaudelle, mutta tuloksen suurin tekijä olivat kasvaneet areenatuotot. Uusittu Isomäki Areena tarjoaa myös seuralle uusia ansaintamahdollisuusksia ja se näkyy jo nyt tuloksessa.

Tappiota

Lukko:

Seura teki viime vuosia huonomman tuloksen. Rauman Lukko Oy kirjautti tilikauden tappioksi 1,3 miljoonaa euroa. Miinusmerkkinen tulos kuitattiin Contineo Oy:n konserniavustuksella ja sen jälkeen tilinpäätös jäi tappiolle 27 007 euroa. Toisin kuin muilla seuroilla, Lukon tilikausi on kalenterivuosi. Näin ollen muun muassa heikko urheilullinen menestys keväällä 2016 vaikuttaa tähän tilinpäätökseen.

TPS:

HC TPS Turku Oy teki tilikaudelta 1,7 miljoonan euron tappion. Yhteistyökumppanimyynti ja ottelutuotot kasvoivat edellisiin tilikausiin verrattuna, mutta eivät tarpeeksi. Kulut pysyivät aiemmalla tasolla. TPS aikoo kattaa tappionsa osakeannilla. Alustavissa arvioiden mukaan on odotettavissa, että anti tullaan merkitsemään täyteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle