Liigan tehopuolustaja Maione siirtyy KHL:ään - suuntana Riika

LIIGA / Uutinen
Maione oli Liigan tehokkain puolustaja.
Kuva © Saana Hakala
KalPassa huippukauden pelannut kanadalaispuolustaja Mathew Maione siirtyy ensi kaudeksi KHL-joukkue Dinamo Riikaan.

Mathew Maione siirtyi KalPaan viime kaudeksi Slovakian pääsarjasta. 27-vuotias kanadalaispuolustaja nousi kauden aikana sarjan kärkipuolustajien joukkoon ja tehtaili 60 ottelussa tehot 15+24 sijoittuen puolustajien pistepörssin kärkeen. Pudotuspeleissä hän keräsi kuudessa ottelussa yhtä monta tehopistettä.

Kanadan ja Italian passit omistava Maione valittiin kauden päätteeksi Liigan tähdistökentälliseen ja hänet palkittiin sarjan viihdyttävimpänä pelaajana.

Maionelle puolustajien pistepörssin voitto on tuttua puuhaa myös aiemmilta kausilta. Kaudella 2016-17 hän vei kyseisen tilaston nimiinsä Slovakian pääsarjassa ja 2015-16 ECHL:ssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle