Liigan kurinpitoon uudistuksia - sosiaalinen media vahvasti mukaan

LIIGA / Uutinen
Tuomareiden kritiikkikuormaa halutaan keventää.
Kuva © Timo Savela
Kaudella 2015-16 runsaasti kritiikkiä saanut kurinpitojärjestelmä uudistuu. Päätöksentekoon osallistuu jatkossa vahvasti myös yleisö.

Jatkuvaa kritiikkiä liigakauden aikana synnyttänyt kurinpitojärjestelmän toiminta on johtanut merkittäviin muutoksiin ensi kaudeksi. Liigahallitus on päättänyt keventää sekä kurinpitäjän että tuomarien taakkaa ottamalla kannattajat mukaan päätöksentekoon. Jatkossa sosiaalisessa mediassa kannattajat saavat oman äänensä kuuluviin kurinpitokysymyksissä.

Runsaan kielteisen palautteen takia kurinpitoelin koostuu jatkossa Liigan määräämästä kurinpitoryhmästä sekä sosiaalisen median algoritmiin perustuvasta äänestysmekaniikasta. Molempien painoarvo kurinpitopäätöksissä on 50 prosenttia. Kannattajien keskinäinen painotus jakautuu seuran koon mukaan.

Esimerkiksi Kärppien kannattajien painoarvo algoritmin laskennassa vastaa puolta koko Suomen äänistä. Sosiaalisen median eri kanavista kerätään päätökseen johtavaa dataa sekä aihetunnisteilla että varta vasten ensi kaudeksi tulevan appsin avulla.

Jotta kurinpitopäätös miellyttäisi mahdollisimman montaa osapuolta, järjestetään jokaisen kurinpitopäätöksen jälkeen vielä äänestys päätöksen onnistumisesta. Jos päätös ei saa hyväksyntää, palautetaan tapaus kannattajien keskuudesta valitulle asiantuntijaryhmälle päätettäväksi uudelleen kabinetissa.

Liiga odottaa uudistuksen monimutkaisesta prosessista huolimatta johtavan parempaan yhteiseloon kurinpitäjä Sampo Liusjärven ja kannattajien välillä.

Uudistuksia kokeillaan jo kuluvalla kaudella

Ensimmäisiä uudistuksia kokeillaan jo Liigan välieräotteluiden aikana, sillä muutosta varten halutaan kerätä mahdollisimman paljon testidataa ensi kauden runkosarjaa varten.

Jo 1. huhtikuuta alkaen peleissä järjestetään kyseenalaisten taklausten jälkeen aihetunnistepohjainen äänestys siitä, joutuuko pelaaja ulos pelistä vai saako pienen rangaistuksen. Näin pyritään keventämään tuomareidenkin kritiikkitaakkaa ja parantamaan ottelun tunnelmaa. Äänestyksiä on peleissä keskimäärin yhdestä neljään kappaletta.

Illan Kärpät-Tappara-välieräottelun viralliset aihetunnisteet äänestystilanteessa ovat #tappara2 / #tappara520 sekä #kärpät2 / #kärpät520. Vastaavasti HIFK-JYP parin aihetunnisteet ovat #hifk2 / #hifk520 sekä #jyp2 / #jyp520.

Kauden lopussa Liiga palkitsee gaalatilaisuudessaan parhaan kurinpito-somettajan. Jatkoajan tietojen mukaan palkinto on nimeltään Ari Vallin -palkinto.

Hae mukaan kannattajien kurinpitoraatiin!

Kannattajien keskuudesta valittavaan asiantuntijaryhmään haetaan kokeneita katsomovalmentajia ja asian tuntijoita. Ilmottautumisia otetaan vastaan Twitterissä ja ehdokkaaksi pääsee helpoiten alla olevasta linkistä:

Ilmoittaudu kannattajaraatiin

» Lähetä palautetta toimitukselle