LeKi-pakisto vahvistuu Mikko Pukalla

MESTIS / Uutinen
Yli kaksisataa SM-liigaottelua urallaan pelannut Mikko Pukka siirtyy LeKiin. Puolustajan sopimus lempääläläisten kanssa on voimassa toistaiseksi.

LeKi saa arvokasta kokemusta takalinjoilleen, kun 26-vuotias Pukka liittyy joukkueen vahvuuteen. Kautensa Venäjän kakkosliigassa aloittanut puolustaja nähdään lempääläläisten miesvahvuudessa jo keskiviikon Titaanit-ottelussa, mikäli peliluvat saadaan kuntoon huomiseen mennessä. Jo jonkin aikaa joukkueen kanssa harjoitelleen Pukan ja LeKin sopimus on voimassa toistaiseksi.

– Totta kai toivotaan, että Mikko pelaisi meillä mahdollisimman pitkään. Nyt ei voida hehkuttaa kahden vuoden sopimusta, mutta hieno homma silti LeKille saada mukaan kansainvälistä kokemusta omaava tamperelaislähtöinen pelimies, seuran manageri Vesa Papinsaari kertoo.

Pukka on pelannut urallaan SM-liigaa yhteensä seitsemällä kaudella, seuroinaan kasvattiseura Tappara sekä TPS. Edelliset puolitoista kautta mies kiekkoili Elitserieniä Luulajassa. Pukka aloitti tämän kauden Venäjän kakkossarjaa pelaavassa Gazovik Tjumenissa, jossa pelasi kymmenen ottelua tehoin 2+0.

Mestiksestä Pukka muistetaan parhaiten KooKoo-kaudeltaan 2002-2003. Jatkoajan toimitus valitsi vahvan kauden pelanneen puolustajan tuolloin runkosarjan ykköstähdistöönsä. Mestis-kokemusta puolustajalla on myös lainapesteiltä Kiekko-Vantaan, FPS:n ja Hermeksen riveistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle