Lappeenrannan nahistelusta ei jatkoseuraamuksia

LIIGA / Uutinen
Kärpät ja SaiPa myllyttivät toisen puolivälierän päätteeksi.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
SaiPan ja Kärppien toisen puolivälieräkohtaamisen lopun nujakoinnista ei tule pelaajille jatkoseuraamuksia.

Lauantaina pelatussa Kärppien ja SaiPan toisessa puolivälieräottelussa tunteet kuumenivat ottelun lopulla sen verran, että peliajan jo täytyttyä jaettiin vielä kuudelle pelaajalle pelirangaistukset. Molemmista joukkueista rangaistuksen sai kolme pelaajaa. Kärpistä pelirangaistuksen saivat Mikko Niemelä, Ari Vallin ja Simon Suoranta. SaiPasta nujakointiin osallistuivat Markku Flinck, Tomi Leivo ja Mikko Vainonen. 

Normaalissa jääkiekkoliiton alaisessa ottelussa peliajan jo täytyttyä annetusta pelirangaistuksesta seuraa automaattisesti yhden ottelun automaattinen huili. Liigassa näin ei kuitenkaan ole, sillä molempien joukkueiden tappelupukarit voivat pelata seuraavassa puolivälieräottelussa tiistaina. 

– Puolen päivän aikaan saimme tiedon, että jatkoseuraamuksia ei tule, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kertoi Jatkoajalle sunnuntaina. 

» Lähetä palautetta toimitukselle