Lahtinen ja Mäntylä jatkavat TUTOssa

MESTIS / Uutinen
Lahtinen on ollut tuttu näky viime kausina TUTO-paidassa.
Kuva © Petteri Äikäs
Lainapelaajina viime kaudella TUTOssa kiekkoilleet Timi Lahtinen ja Henry Mäntylä ovat jatkosopimuksien myötä turkulaisryhmän omia sopimuspelaajia.

Timi Lahtinen on kantanut TUTO-paitaa lainapelaajana kolmella viime kaudella. Päättyneellä kaudella hänen runkosarjansa pilasi loukkaantuminen, jonka vuoksi hän ehti pelaamaan vain yhdeksän ottelua. Pudotuspeleissä 23-vuotias hyökkääjä esiintyi kuitenkin vahvasti ja tehtaili 18 ottelussa tehot 4+4. 

− TUTOlla on joka vuosi erittäin kova ja kilpailullinen joukkue, enkä näe mitään syytä, miksei ensi kaudellakin olisi. Tärkeintä on hitsautua yhteen joukkueena ja saada peli priima kuntoon kevättä kohden mentäessä, Lahtinen kommentoi.

− Muutaman ison loukkaantumisen takia viime kaudet ovat omalta osaltani olleet rikkonaisia, joten nyt on tärkeää saada ehjä kausi alle. Kesällä voimatasot hyvälle mallille ja mies kuntoon, niin voi keskittyä vain pelaamiseen ja sitä kautta saada onnistumisia ja auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin.

Henry Mäntylä siirtyi helmikuussa TUTOon Ilveksen riveistä. 20-vuotias puolustaja pelasi turkulaisjoukkueen takalinjoilla runkosarjassa seitsemän ottelua tehoin 1+0 ja pudotuspeleissä 10 ottelua pistein 0+3. Hän esiintyi kauden aikana myös kahdessa Liiga-ottelussa, joiden lisäksi pelejä kertyi Ilveksen A-nuorissa ja LeKin Mestis-joukkueessa.

− Mäntylällä oli vähän vaikea kausi alla ja hän hyppäsi helmikuussa suoraan peliin mukaan. Hän oli juuri sitä, mitä olimme etsineet; hyvin äijämäinen ote ja erittäin ikävä pelata vastaan. Kun tämän lisäksi kiekollinenkin peli onnistuu ja mies istuu tyyppinä hyvin siihen mitä haemme, oli hänen kanssaan helppoa sopia jatkosta, kuvaili TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

» Lähetä palautetta toimitukselle