Kumeliauskas jatkaa TPS:ssa

LIIGA / Uutinen
Tadas Kumeliauskas hyökkää jatkossakin Palloseurassa.
Kuva © Timo Savela
Liettualaissentteri on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa.

Hyvän alkukauden pelannut 23-vuotias Tadas Kumeliauskas jatkaa Palloseuran riveissä myös seuraavat kaksi kautta

− Me näemme hänessä ison potentiaalin tulevana huippupelaajana. Hän on jo nyt osoittanut pystyvänsä vastaamaan huutoon. Kyseessä on todellinen joukkuepelaaja, joka blokkaa alivoimalla laukauksia. Hänellä on myös valtava potentiaali hyökkäyssuuntaan, kehui urheilutoimenjohtaja Ari Vuori.

Kuluvalla kaudella 13 ottelussa tehot 4+4 merkkauttanut liettualainen oli myös mielissään jatkosopimuksesta.

− Pidän tästä seurasta ja täällä on pidetty minusta hyvää huolta. Olen iloinen saadessani olla täällä vielä kaksi vuotta - haluan voittaa sinä aikana Suomen mestaruuden.

» Lähetä palautetta toimitukselle