Kristensen jatkaa KooKoo-paidassa - kahden pelaajan optiot käyttöön

LIIGA / Uutinen
Kristensen kiekkoilee KooKoossa ensi kaudellakin.
Kuva © Jussi Puuri www.instagram.com/hockeyjussi/
KooKoo on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen puolustaja Emil Kristensenin kanssa. Tanskalaispuolustajan lisäksi myös maalivahti Juha Järvenpää sekä puolustaja Miro Keskitalo jatkavat kouvolalaisjoukkueessa.

Emil Kristensen jatkaa KooKoossa yksivuotisella sopimuksella. Kuluvalla kaudella 25-vuotias tanskalaispuolustaja on esiintynyt KooKoon takalinjoilla 47 ottelussa ja kerännyt niissä tehot 7+9.

− Emil on kantanut puolustuksessa suurta vastuuta koko kauden ja täyttänyt häneen kohdistuneet odotukset hienosti. Emil näki KooKoon parhaana paikkana kehittyä edelleen, mikä on meille iso asia, totesi KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

Kouvolalaisjoukkue kertoi myös käyttäneensä puolustaja Miro Keskitalon sekä maalivahti Juha Järvenpään sopimuksissa olleet ensi kautta koskevat optiot. 22-vuotias Keskitalo siirtyi KooKooseen kesken kauden TPS:stä ja on koko kauden aikana tehtaillut Liigassa 40 ottelussa tehot 1+9. Kolmatta kauttaan kouvolalaisryhmässä pelaava Järvenpää on torjunut kuluvalla kaudella 38 ottelua torjuntaprosentilla 89,5.

− Miro on monipuolinen nuori puolustaja, jonka kehityskäyrä osoittaa ylöspäin. Hän sai tällä kaudella meillä kunnolla vastuuta ja vastasi hienosti huutoon. Näemme Miron luotettavana osana ensi kauden puolustustamme, Kultanen kertoi.

− Vaikean viime kauden jälkeen Juha on palannut vahvana KooKoo-maalille. Varsinkin kauden ensimmäinen puolisko oli mieheltä erittäin hyvä. Ensi kaudella maalilla nähdään taas luotettava taistelija, joka antaa kaikkensa illasta toiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle