Kova paluumuuttaja HPK:lle: Kapanen palaa Hämeenlinnaan

LIIGA / Uutinen
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK on tehnyt sopimuksen Niko Kapasen kanssa.

Niko Kapanen, 38, palaa kasvattajaseuraansa kuudentoista kiertolaisvuoden jälkeen. Edelliset kahdeksan kautta Kapanen on pelannut KHL:ssä seuroinaan Ak Bars Kazan, Lev Praha ja Jokerit. Kapasen sopimus on mallia 1+1.

− Onhan tämä paluu kotiin, vaikka täällä onkin tullut asuttua koko ajan. Odotan innolla, että polvi kuntoutuu ja pääsen tositoimiin, Kapanen kertoi.

− Polvelle kuuluu ihan hyvää, kaikki on edennyt aikataulussa. Maltti on kuitenkin valttia, vaikka nyt tuntuukin siltä, että voisi lähteä vaikka tennistä pelaamaan, Kapanen naureskeli.

Kapanen lähti kauden 1999-2000 jälkeen TPS:ään, josta tie vei lopulta NHL:ään, jossa otteluita kertyi vyölle vajaa 400. Viime kaudella Kapanen iski Jokereissa pelaamissaan 53 ottelussa yhteensä tehopisteet 11+15.

Maajoukkueessa Kapanen on pelannut kymmenet MM-kisat, kahdet olympialaiset ja lisäksi hän pelasi vuoden 2004 World Cup -joukkueessa. Hän on yksi harvoja sekä nuorten että aikuisten MM-kultaa voittaneista suomalaisista.

− Niko tulee olemaan todellinen liideri ja tuo urheilullista esimerkkiä koko seuraan. Nuorille pelaajille hän on paras mahdollinen esimerkki, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen hehkutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle