KooKoon sentteriosasto vahvistuu paluumuuttajalla

MESTIS / Uutinen
Tuominen edusti KooKoota jo viime kaudella.
Kuva © Timo Savela
Kouvolan KooKoo on ilmoittanut tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Henri Tuomisen kanssa.

Alkukaudesta Lempäälän Kisaa edustanut hyökkääjä Henri Tuominen liittyy loppukaudeksi KooKoon paitaan, jossa hän pelasi myös viime kaudella. LeKin paidassa Tuominen ehti pelaamaan 26 ottelua, joissa raamikkaalle keskushyökkääjälle merkittiin tehot 10+9.

− Olemme kartoittaneet vahvistusta jo pidemmän aikaa, sillä muutaman loukkaantumisen myötä olemme liian usein olleet liikenteessä vajaalla kokoonpanolla, avasi KooKoon urheilutoimenjohtaja Jarno Kultanen siirron taustoja.

− Nyt saimme tutun miehen, joka oli tärkeä palanen viime vuoden mestarijoukkuetta. Tiedämme, mitä Henkasta saamme. Hän täyttää roolin, johon vahvistusta haimmekin, Kultanen totesi.

Tuomiselta löytyy myös Mestis-otteluiden lisäksi vyöltään 152 Liiga-ottelua Tapparan, Ilveksen, HPK:n ja TPS:n riveistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle