Komarovin maajoukkueura saattoi loppua World Cupiin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Leo Komarov oli luonnollisesti pettynyt kolmen hävityn World Cup -ottelun jälkeen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Leo Komarov kertoi kolmannen tappiollisen World Cup -ottelun jälkeen, että turnaus saattoi olla hänen viimeisensä maajoukkuepaidassa.

Toronto Maple Leafsin Leo Komarov kertoi Suomen kärsittyä tappion Venäjällä World Cupissa, että hänen maajoukkueuransa saattaa olla nyt ohi. Suomi kärsi turnauksen kolmessa ottelussaan kolme tappiota ja sai tehtyä ainoastaan yhden maalin.

− Se on hyvin mahdollista. Pitää katsoa, mitä tässä tapahtuu, mutta päällimmäinen fiilis oli, että se oli tässä, Komarov kuvaili tuntemuksiaan.

29-vuotias hyökkääjä voitti leijonapaidassa MM-kultaa vuonna 2011 ja MM-hopeaa vuosina 2014 ja 2016 sekä olympiapronssia Sotshissa 2014.

− Tänään mietin vielä, että nämä ovat hienoja tapahtumia, joissa pääsee hyvien kavereiden kanssa pelaamaan, aina on ollut hyvät valmentajat ja kivaa. Jossain vaiheessa on mietittävä kuitenkin myös eteenpäin ja otettava huilia, Komarov totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle