Koivulle ja Bergille yksivuotiset sopimukset

NHL / Uutinen
Montrealin Saku Koivu ja Toronton Aki Berg ovat Turun Sanomien mukaan päässeet yksimielisyyteen yksivuotisista sopimuksista seurojensa kanssa. Sopimuksettomien pelaajien viimeinen mahdollisuus hyväksyä seurojensa tarjoamat "qualifying offerit" oli eilen heinäkuun viimeisenä päivänä.

Montreal Canadiensin kapteeniksi kaksi vuotta sitten valittu Koivu saa uuden tilaisuuden legendaarisen kanadalaisjoukkueen paidassa. Terveenä ollessaan Koivu on kuulunut aivan liigan sentterikaartin eliittiin - valitettavasti vain ne päivät, kun Koivu todellakin on ollut pelikuntoinen ovat olleet vähissä. Habs tarjosi Koivulle työehtosopimuksen mukaisen minimisopimuksen eli saman verran kuin Koivu tienasi viime kaudella. Saku yhdessä agenttinsa Don Baizleyn kanssa hyväksyi seuran yksivuotisen sopimusehdotuksen, jonka arvo on siis 3,3 miljoonaa dollaria.

Koivulla on edessään suurien mahdollisuuksien kausi. Kahden viime kauden aikana Saku on pystynyt pelaamaan ainoastaan 78 ottelua keräten noissa peleissä 67 pinnaa. Jos Montrealin tähtisentteri kokee vielä yhdenkin vakavamman loukkaantumisen, niin ensi kesänä uuden sopimuksen saaminen saattaa olla työn ja tuskan takana. Kannattajien keskuudessa Saku on todella suosittu pelaaja, puhumattakaan suomalaisesta kiekkokansasta. Kaikki varmasti toivovat Sakulle kerrankin loukkaantumisista vapaata kautta. Aiempien loukkaantumisten yhteydessä on puhuttu paljon siitä kuinka Koivun pelityyli ei sovi noin pienikokoiselle miehelle NHL-kaukaloihin. Tosiasiassa Sakun loukkaantumiset ovat hyvin harvoin olleet ainakaan suoraan kovaan pelityyliin johdettavissa. Koivu on moneen otteeseen itsekin todennut jatkavansa samalla tyylillä - muuten peli ei kulje samaan malliin -, joten on mielenkiintoista nähdä miten miehen kausi sujuu kiekkohullussa Montrealissa.

Myös Bergille yksivuotinen sopimus

Toinen TPS-kasvatti Aki Berg jatkaa myös uraansa Kanadassa, Toronto Maple Leafsien joukkueessa. Bergin kohdalla tilanne oli sama kuin Koivulla eli sopimustarjoukseen tuli vastata heinäkuun loppuun mennessä. Sopimuksen arvo hieman vajaa miljoona dollaria ja se on ainakin toistaiseksi yksivuotinen. Bergin agentti Petteri Lehto pyrkii mahdollisesti neuvottelemaan vielä ennen kauden alkua Akille pidemmän sopimuksen.

Berg kaupattiin kesken viime kauden miehen alunperin varanneesta Los Angelesista Torontoon. Torontossa Berg pikku hiljaa alkoi täyttämään niitä lupauksia minkä vuoksi väkivahva peruspakki aikoinaan varattiin peräti koko draftin kolmantena pelaajana. Torontossa Aki pääsi pelaamaan paljon, myös erikoistilanteissa, ja oli vastuullisessa roolissa, kun Leafs haastoi New Jersey pudotuspelien toisella kierroksella. Ensi kausi on myös Bergille todellinen näytön paikka. Kingseissä peli ei tahtonut lähteä kulkemaan, mutta Torontossa miehen otteet olivat aivan erinäköisiä. Nuorten, isokokoisten puolustajien kehitys on kuitenkin normaalisti huomattavasti hitaampaa kuin esimerkiksi vikkelien laitureiden. Ehkä nyt on Bergin läpimurron aika.

» Lähetä palautetta toimitukselle