Kirkkonummelle Teemu Selänne -akatemia

KHL / Uutinen
Teemu Selänne haluaa laittaa kokemuksensa ja tietonsa jakoon nuorille kiekkoilijoille.
Kuva © Getty Images
Odotetussa tiedotustilaisuudessa Teemu Selänne ja Roman Rotenberg tiedottivat Selänteen nimeä kantavan akatemian ja monitoimihallin suunnitelmista.

Alkuillasta Kirkkonummen Långvikissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Teemu Selänne ja Jokereiden omistajiin kuuluva Roman Rotenberg tiedottivat Selänteen nimeä kantavan akatemian perustamisesta ja monitoimihallin rakentamisesta. Akatemiassa keskitytään erityisesti maalinteon opetteluun sekä kehittämiseen ja Selänne haluaa jakaa nyt oman tietotaitonsa eteenpäin nuorille. Projekti on Rotenbergin, mutta Selänne toimii sen keulakuvana.

Toinen hanke on monitoimihallin rakentaminen Långvikiin. Hallia ovat suunnittelemassa sekä Teemu että hänen vaimonsa Sirpa ja sen olisi alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus valmistua kahdesta kolmeen vuoden kuluttua. Selänne on kaavaillut, että hallin rakentamisen myötä Långvikista voisi tulla huippu-urheilun "mekka". Tarkoituksena on myös, että alue voisi toimia KHL-vierasjoukkueiden majoitus- ja harjoituspaikkana.

Uransa jatkosta Selänne oli totutusti salaperäinen, mutta pelaaminen Jokereiden nutussa tulevalla kaudella ei ole suunnitelmissa. Rotenberg pitää kuitenkin ovea auki, mikäli 44-vuotiaalta Selänteellä on vielä pelihaluja.

» Lähetä palautetta toimitukselle