Kings vahvempi suomalaisten debyyttiottelussa

NHL / Uutinen
Ortio näytti osaamistaan Flamesin kannattajille.
Kuva © Getty Images
Kolmentoista ottelun NHL-kierrokseen mahtui suomalaisittain mielenkiintoinen Cagary Flamesin ja Los Angeles Kingsin kohtaaminen, jossa kotijoukkueen riveissä debytoivat maalivahti Joni Ortio ja hyökkääjä Markus Granlund. Lisäksi suomalaisten onnistumisia nähtiin muun muassa Pittsburghissa ja Edmontonissa.

Erinomaista kautta Abbotsford Heatissa pelannut Joni Ortio ei saanut unelma-alkua ensimmäiseen NHL-peliinsä. Vierasjoukkueen kapteeni Dustin Brown avasi maalinteon ottelussa jo kolmen minuutin kohdalla. Flames taisteli tasoituksen eteen, mutta Jonathan Quick kesti Kingsin maalilla.

Myös toisessa erässä kotijoukkue jatkoi tulittamista, mutta yhdysvaltalainen piti maalinsa puhtaana. Vasta erän loppupuolella tilastoihin saatiin kunnolla täytettä, kun Jordan Nolan ja Ladislav Smid hankkivat yhteensä kahdeksan minuuttia jäähyjä. Flames ei kuitenkaan saanut maalitiliään auki ylivoimalla.

Kolmannessa erässä liekkipaitojen ahdinko kasvoi. Brown toimitti kiekon maalin eteen, josta Dwight King taisteli sen Ortion selän taakse. Kaksi maalia riitti Kingsille ja nollapelin pelanneelle Quickille. Ortiolle kertyi 22 torjuntaa ja Markus Granlundille tilastoitiin kaksi laukausta sekä reilut seitsemän minuuttia peliaikaa.

Määttä jälleen maalin makuun

Pittsburghissa konferenssin kärkisijaa hallitseva Penguins sai vieraakseen divisioonansa kolmantena olleen Canadiensin. Ilta ei ollut maalivahtien juhlaa; maaleja iskettiin vuorotellen niin Marc-Andre Fleuryn kuin Peter Budaj'nkin taakse.

Yhteensä yhdeksän pelaaja onnistui maalinteossa varsinaisella peliajalla. Illan suomalaisonnistuminen nähtiin toisessa erässä, kun Olli Määttä laukoi ylivoimalla Penguinsin johtoon Jussi Jokisen syötöstä. Määttä merkittiin myös syöttäjäksi James Nealin ensimmäisen erän maaliin.

Ainoa kahdesti maalinteossa onnistunut pelaaja oli Canadiensin Daniel Brière, joka tasoitti ottelun viimeistä kertaa kolmannen erän lopussa. Maali syntyi joukkueen pelatessa viiden minuutin ylivoimaa Tanner Glassin saatua ulosajo kyynärpäätaklauksesta. Lopulta kaksi pistettä lähti Canadiensin matkaan David Desharnais'n oltua voittomaalikilpailun ainut onnistuja.

Myös Wildin suomalaisille onnistumisia

Edmontonissa kotijoukkue Oilers kärsi tappion Minnesota Wildia vastaan. Wildin suomalaisista Mikael Granlund teki maalin ja Erik Haula syötti yhden.

Winnipegissä Olli Jokinen iski ratkaisevan osuman voittomaalikilpailussa Coyotesia vastaan. Sean Bergenheimin kaksi syöttöpistettä eivät sen sijaan auttaneet Panthersia voittoon Capitalsista.

Ottawassa yleisö sai seurata, kuinka vieraaksi saapunut Detroit Red Wings takoi taululle rumat lukemat. Kuusi maalia iskeneiden siipipaitojen tehomiehenä hääri Johan Franzen kolmella osumallaan.

Hattutemppua juhlittiin vierasjoukkueen vaihtoaitiossa myös Philadelphiassa, kun San Jose Sharksin Joe Pavelski auttoi joukkuettaan niin ikään kolmella maalilla.

NEW JERSEY-COLUMBUS 5-2

NY ISLANDERS-TORONTO 5-4 ja.

NY RANGERS-CHICAGO 2-1

PHILADELPHIA-SAN JOSE 4-7

PITTSBURGH-MONTREAL 5-6 vl.

MONTREAL-DETROIT 1-2 ja.

OTTAWA-DETROIT 1-6

FLORIDA-WASHINGTON 4-5

NASHVILLE-TAMPA BAY 3-2

WINNIPEG-PHOENIX 3-2 vl.

DALLAS-CAROLINA 4-1

CALGARY-LOS ANGELES 0-2

EDMONTON-LMINNESOTA 0-3

» Lähetä palautetta toimitukselle