Kings nosti Blaken paidan kattoon, Wild voittoon kotonaan Dubnykin johdolla

NHL / Uutinen
Rob Blaken perhe oli mukana juhlallisuuksissa.
Kuva © Getty Images
Anaheim Ducksin pelaajat pääsivät viikon sisään toistamiseen todistamaan paidan nostoa kattoon, kun Los Angeles Kings jäädytti Rob Blaken pelinumeron neljä. Isoissa vaikeuksissa ollut Minnesota Wild sai helpotusta paineisiin ottamalla toisen peräkkäisen voiton. Ottelun hahmo oli Coyotesista Wildin riveihin viikolla siirtynyt maalivahti Devan Dubnyk.

Rob Blake pelasi Kingsin paidassa kaikkiaan 14 kautta. Hän ei voittanut Kingsin pelaajana koskaan Stanley Cupia, mutta teki sen pelatessaan Avalanchen riveissä 2000-luvun alussa. Ottelun alun juhlallisuuksissa puhui Blaken itsensä lisäksi muun muassa vanha joukkuekaveri Luc Robitaille jonka numero 20 roikkuu jo katossa.

Minnesota Wild otti toisen perättäisen voiton

Wild avasi ottelun maalinteon ensimmäisessä erässä Charlie Coylen maalilla. Syöttäjinä maalissa olivat Nino Niederreiter ja Christian Folin. Maali jäi erän ainoaksi.

Toisessa erässä Wild kasvatti ensin johtoaan Jason Zuckerin maalilla, jossa syöttäjinä olivat Justin Fontaine ja vanhaa joukkuettaan vastaan pelannut kanadalaismaalivahti Devan Dubnyk.

Viisi minuuttia myöhemmin Coyotes pääsi kaventamaan Antoine Vermetten maalilla Mikko Koivun istuessa jäähyllä. Maalin syöttäjinä olivat David Moss ja Keith Yandle.

Kolmannen erän lopussa Coyotes yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta joukkue ei saanut kunnolla hyökkäystä aikaiseksi. Lopulta Zach Parise riisti kiekon oman siniviivan tuntumassa ja pääsi laittamaan kiekon tyhjiin Koivun syötöstä. Ottelu päättyi Wildin 3−1-voittoon.

DALLAS - WASHINGTON 5-4
ST. LOUIS - TORONTO 3-0
FLORIDA - EDMONTON 2-3 vl.
TAMPA BAY - COLORADO 3-2 vl.
DETROIT - NASHVILLE 5-2
OTTAWA - CAROLINA 2-3
MONTREAL - NY ISLANDERS 6-4
BUFFALO - PHILADELPHIA 3-4
BOSTON - COLUMBUS 1-3
SAN JOSE - CALGARY 3-4 ja.
LOS ANGELES - ANAHEIM 2-3 vl.
MINNESOTA - ARIZONA 3-1

» Lähetä palautetta toimitukselle