Kauppalehti: Espoon Bluesilla taas maksuhäiriömerkintöjä

LIIGA / Uutinen
Bluesin talousvaikeudet jatkuvat.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoon Bluesille on kertynyt taas uusia maksuhäiriömerkintöjä.

Liiga-kauteensa valmistautuvalle Espoon Bluesille on kertynyt kesäkauden aikana uusia maksuhäiriömerkintöjä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Bluesin taustayhtiölle on kirjattu helmikuun jälkeen yli kymmenen uutta maksuhäiriömerkintää. Helmikuussa yhtiöllä oli maksuhäiriöitä jo lähes sadantuhannen euron edestä.

Suurin yksittäinen velkoja on digitaalisia painopalveluja tarjoava Kopijyvä, jolle saatavia on kertynyt yli 31 000 euroa. Toukokuussa tuomioistuimesta saadun päätöksen mukaan velkoja voi hakea saataviaan ulosoton kautta. Muita merkittäviä velkojia ovat olleet Työttömyysvakuutusrahasto ja Instrum Justitia.

Kauppalehden mukaan Jääkiekko Espoo on pystynyt kesän aikana maksamaan pienempiä protestilistalle ilmoitettuja saatavia neljä kappaletta. Sillä on kuitenkin edelleen vuoden 2014 tilinpäätös toimittamatta kaupparekisterille.

Yhtiön ensimmäiset maksuhäiriömerkinnät tulivat vuonna 2013. Kuluneen vuoden alkupuolella maksuhäiriömerkinnät alkoivat kasaantua ja tammikuussa Karhukissat ry haki Jääkiekko Espoota konkurssiin.

Kauppalehden haastatteleman Espoon Bluesin toimitusjohtaja Jarmo Koskisen mukaan tilanne on edelleen vaikea, mutta kuilua velkojiin on saatu kavennettua. Koskisen mukaan velkojien kanssa on saatu laadittua kesän aikana maksusuunnitelma ja kassavirran pitäisi ensi keväänä kääntyä positiiviseksi. Lisärahoitusta Blues on hakenut muun muassa vaihtovelkakirjalainalla, joka on suunnattu nykyisille osakkaille ja tunnetuille vakavaraisille toimijoille.

Espoo Bluesin pelaajabudjettia on pienennetty täksi kaudeksi 2,1 miljoonasta eurosta 1,6 miljoonaan.

Linkki Kauppalehden uutiseen

» Lähetä palautetta toimitukselle