Kannattajatoiminnan maali ei vaikuta Jyväskylässä yhtenäiseltä.

Mikko Lieri www.lieri.eu

Kannattajaryhmien välit kärjistyivät jälleen Jyväskylässä

JYPin kahden kannattajaryhmän erilaiset näkemykset kannatustoiminnasta kärjistyivät tiistaina mielenosoitukseen.

Rumpuryhmästä ja Hurrikaanisydämestä uudempi, Hurrikaanisydän järjesti mielenosoituksen tiistain JYP-KooKoo-ottelussa. Kannattajaryhmä vietti hiljaiseloa kahden erän ajan, ja mukana oli tifo, jossa luki "Kunnioitus".

Lakanan viesti kulminoituu ennen maajoukkuetaukoa pelatun HPK-JYP-ottelun kannattajamatkan tapahtumiin. Hurrikaanisydämen mukaan tilanne alkoi siitä, että laulu aloitettiin ilman infoa Rumpuryhmälle ottelun alkupuolella. 

− Hämeenlinnassa sanoivat taukopaikalla, että he eivät kunnioita meitä. He ovat olleet hallilla 30 vuotta, ja heidän kunnioitus pitäisi ansaita, Hurrikaanisydämestä todettiin.

− Tifo oli meidän tapamme näyttää kaivattua kunnioitusta.

Jatkoaika kysyi kommentteja myös Rumpuryhmän puolelta, mutta halukkuutta kommentointiin ei löytynyt. Hurrikaanisydämen puolelta haluttiin kommentoida asiaa yhteisenä ryhmänä, eikä yksilöiden. Kannattajaryhmien välisestä erimielisyydestä on keskusteltu Jyväskylässä jo useampia vuosia.

Tällä kaudella samankaltainen tapahtumasarja on nähty Mikkelissä.

Hurrikaanisydämen toista kommenttia muokattu kello 21:24.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Ksml: Michel Miklikiä epäillään rattijuopumuksesta

LIIGA | 18.1.2018 13:15
Viime viikolla JYPin kanssa sopimuksensa yhteisymmärryksessä seuran kanssa purkanutta tähtihyökkääjää Michel Miklikiä epäillään sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan rattijuopumuksesta. lue lisää

Peli jatkui Jyväskylässä loukkaantumisesta huolimatta - tuloksena takaiskumaali

LIIGA | 13.1.2018 18:21
Jyväskylässä nähtiin kummallinen tilanne toisen erän puolenvälin jälkeen, kun kotijoukkue JYPin maaliin liittyi dramatiikkaa. lue lisää

Miklik jättää JYPin ja palaa kotimaahansa

LIIGA | 10.1.2018 16:12
JYP ja Michel Miklik ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä pelaajan henkilökohtaisiin syihin perustuen. lue lisää

Mäenpää iloitsi JYPin fyysisyydestä: "Pakkeihin kiinni tuhatta ja sataa, niin peli rullaa meille päin"

LIIGA | 9.1.2018 22:12
JYP tarrasi kiinni CHL:n finaalipaikkaan voittamalla ensimmäisen välieräottelun kahdella maalilla. JYPin sankareihin kuului paluun pelaavaan kokoonpanoon tehnyt Mikko Mäenpää. lue lisää

Lainaa korkealla korolla − Lindroos vakuutti JYP-debyytissään

LIIGA | MESTIS | 6.1.2018 20:22
JYPin sopimuspelaaja Alex Lindroos on viilettänyt alkukauden Peliittojen ja Pelicansin matkassa. Nyt vuorossa oli JYP-debyytti, kun joukkue päihitti kotonaan SaiPan. lue lisää

Kommentit

Tulosvetovihjeet

TPSJukurit
"TPS:n puolustus liian kova pala purtavaksi"
TPS on iskenyt Liigan toiseksi eniten maaleja, mutta viime otteluissa alkukaudelta tuttu ilotulitus on puuttunut. Viimeisessä kolmessa ottelussa turkulaiset ovat iskeneet vain viisi osumaa. Jukurit on löytänyt pelillistä nostetta kankean alkukauden jälkeen, mutta TPS:n puolustuksen murtaminen on mikkeliläisille liian suuri pala purtavaksi.
  • 2
  • 3
  • 0
  • 1
HIFKKärpät
"Kärppien vauhti liikaa HIFK:lle"
HIFK on seitsemän ottelun pisteputkessa, mutta tilastojen takaa löytyy rutkasti ongelmia. Suuri osa pisteistä on tullut heikompia joukkueita vastaan. Erityisesti puolustajilla on ollut vaikeuksia sekä pelin avaamisessa että oman alueen puolustamisessa. Vauhdikkaasti pelaavien Kärppien aktiivisuus ja paineistus ovat myrkkyä helsinkiläisten puolustukselle.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
IlvesLukko
"Lukko henkisesti vahvempi"
Ilveksen esityksissä näkyvät paineet sekä alavireisesti sujunut alkukausi. Viime otteluissa tupsukorvat ovat ajoittain hallinneet pitkiäkin jaksoja, mutta viimeistely on ontunut. Myös maalivahtipeli on ollut epävarmaa. Ilveksen maalivahtien torjuntaprosenrri ei edes lähentele 90 prosentin rajapyykkiä. Lukko on puolestaan viimeistellyt hallintaan nähden todella kovalla prosentilla. Lukko on ennakkosuosikki, mutta vain niukasti.
  • 1
  • 2
  • 2
  • 3
ÄssätKooKoo
"Vapautuneempi Ässät vie voiton"
Ässät pelasi tiistaina ensimmäisen ottelun uuden päävalmentajansa alaisuudessa. Pahimmillaan sekavalta ja jo valmiiksi luovuttaneelta näyttänyt joukkue sai uutta virtaa. Porilaiset olivat ottelussa hallitsevampia, mutta höntyily puolustuspäässä maksoi kaksi pistettä. Materiaalin puolesta joukkueella on näyttöhaluja kotiyleisönsä edessä. KooKoo on piristynyt, mutta paineet ovat kouvolalaisten puolella. Tappio tietäisi pudotuspelihaaveiden karkaamista jo lähes ulottumattomiin.
  • 3
  • 4
  • 1
  • 2

Luetuimmat

Jarkko Immonen

JYP #26 R kh
s. 1982 Rantasalmi
181CM / 91KG
SOPIMUS: 2020
VARAUS: 2002 Toronto Maple Leafs 8. kierros #254