KalPassa liikennetta molempiin suuntiin - jo kolmas pelaaja poistuu KHL:ään

LIIGA / Uutinen
Gymer viilettää ensi kaudella KalPa-paidassa.
KalPa vahvistaa rivejään maalivahti Niko Hovisella, puolustaja Valtteri Parikalla sekä hyökkääjä Frank Gymerillä. Vastaavasti joukkue menettää hyökkääjä Matias Myttysen sekä puolustaja Jussi Timosen ulkomaan kaukaloihin.

Yksivuotisella sopimuksella kuopiolaisryhmään siirtyvä Niko Hovinen on tuttu kasvo KalPalle jo päättyneeltä kaudelta, jolloin hän torjui joukkueessa kahdeksan ottelua. 29-vuotias torjuja pelasi kauden aikana myös KooKoossa sekä Sveitsin liigan Lausannessa.

− Niko kävi pelaamassa meillä viime kaudella hyvän jakson ja Kapasen Sami tykkäsi pelaajan tavasta tulla sisään joukkueeseen sekä hänen persoonasta ja päivittäisestä tekemisestä. Niko ja Denis Godla tulevat muodostamaan tasapainoisen ja laadukkaan maalivahtikaksikon, jonka eteen uusi joukkue rakennetaan, totesi KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman.

Frank Gymer siirtyy KalPaan Jokereiden organisaatiosta. Pääosan kaudesta hän pelasi Mestistä Kiekko-Vantaassa, mutta kauteen mahtui myös 16 KHL-ottelua. Mestiksessä Gymer tehtaili runkosarjassa 28 ottelussa tehot 8+5 ja pudotuspeleissä 13 ottelussa pisteet 2+6. 20-vuotiaan hyökkääjän sopimus on kaksivuotinen.

− Frank pääsi viime kaudella murtautumaan Jokerien KHL-joukkueeseen ja sai siellä arvokasta kokemusta kovista otteluista. Hän on hyvin liikkuva ja taitava pelaaja, joka tuo kilpailua joukkueen hyökkäykseen, Saksman kertoi.

Puolustukseensa KalPa kiinnitti kaksivuotisella sopimuksella Valtteri Parikan. 22-vuotias puolustaja kiekkoili päättyneen kauden Mestiksessä Peliittojen takalinjoilla, jossa hän keräsi 24 ottelussa tehot 6+12. Hän pelasi kauden aikana myös 19 Liiga-ottelua Pelicansissa. Parikalla on aiempaa Liiga-kokemusta myös Ässistä.

Tuomaisen Marko teki Valtterin kanssa töitä jo viime kaudella ja hän on valmennuksellemme sitä kautta tuttu pelaaja. Valtteri on hyvin liikkuva, nuori lupaava puolustaja, joka halusi tulla nimenomaan Kuopioon kehittymään ja nousemaan täällä pelillisesti uudelle tasolle, kuvaili Saksman.

Kuopiolaisseura tiedotti myös, että joukkueen kapteeni Jussi Timonen ja hyökkääjä Matias Myttynen ovat käyttäneet sopimuksissaan olleet ulkomaanoptiot. Timonen suuntaa Saksan DEL-liigajoukkue Schwenninger Wild Wingsin riveihin. Myttysen ura jatkuu puolestaan KHL:ssä.

Myttysestä tuli jo kolmas KalPasta KHL:ään tänä keväänä siirtyvä pelaaja. Aiemmin joukkueesta lähtivät hyökkääjät Jaakko Rissanen ja Jesse Mankinen Vityaz Podolskin paitaan.

− Pelaajabudjetti ensi kaudelle oli budjetoitu viime kautta pienemmäksi. Saamme näistä sopimusten ulosostoista maltilliset korvaukset, siirrämme ne pelaajabudjettiin ja sen myötä pelaajabudjetti tulee nousemaan viime kauden tasolle. Rakennamme ensi kaudelle kilpailukykyistä joukkuetta, ja tulemme täydentämään joukkueen runkoa vielä useammalla profiilipelaajalla, Saksman paljasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle