Kärppiin huhuttu Manninen mukana HPK:n harjoituksissa

LIIGA / Uutinen
Sakari Manninen kantoi HPK:n kultakypärää ennen kuin siirtyi loppukaudeksi Kärppiin.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Siirtohuhujen kohteena ollut Sakari Manninen osallistui HPK:n vapaaehtoisille jäille.

HPK palasi kesän omatoimijaksolta takaisin jäälle. Vapaaehtoisella jäävuorolla mukana oli myös huhujen kohteena ollut Sakari Manninen.

Manninen teki ennen viime kautta kolmivuotisen sopimuksen HPK:n kanssa, mutta siirtyi loppukaudeksi lainasopimuksella takaisin Kärppiin, jossa oli pelannut edellisellä kaudella.

Kevään ja kesän ajan Manninen on ollut siirtohuhujen kohteena, sillä pelaaja on viettänyt kesän Oulussa henkilökohtaisien syiden vuoksi. HPK kommentoi siirtohuhuja toukokuussa tiedotteella, jossa toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoi, ettei HPK ole valmis luopumaan pelaajastaan.

Myös kaikki HPK:n ulkomaalaispelaajat hyökkääjä Philippe Cornet, maalivahti Nathan Lawson ja nilkkavammaa paranteleva puolustaja Kirill Tulupov ovat jo Hämeenlinnassa. Kolmikko ei kuitenkaan osallistunut jääharjoitukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle