Kärppien Pekka Rinne Hokin maalille

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Oulun Kärppien maalivahti Pekka Rinne siirtyy Hokki-paitaan ainakin kuluvan viikon ajaksi. Rinne oli Hokin mukana jo eilisissä harjoituksissa ja suuntaa joukkueen mukana etelän kiertueelle.

Rinne saatiin Kajaaniin Kärppien ja Hokin yhteistyön avulla. Jaakko Huhtia pitkään vaivannut oikean käden olkapäävamma estää miehen pelaamisen. Samaan aikaan Kärpät haluaa kakkosveskarilleen peliaikaa ja Hokin peliruuhkassa sitä on tarjolla.

21-vuotias Rinne on oululaisen maalivahtituotannon suurin lupaus pitkään aikaan. Suurikokoinen Rinne jatkaa Kärpissä aina kevääseen 2006 asti. 193-senttinen ja 94-kiloinen peittävä maalivahti on tällä kaudella torjunut Kärppien paidassa kolmessa ottelussa. Miehen torjuntaprosentti on 89,29. Päästettyjä maaleja pelattua 60 minuuttia kohden on 3,39.

Hokin manageri Olli-Pekka Hakkarainen on tilanteesta sekä iloinen että huolissaan.

- Loistavasti pelanneen Jaakko Huhdin olkapäävamma halutaan
nyt tutkia rauhassa eikä ole mitään mieltä vaarantaa miehen koko uraa puolikuntoisena peluuttamisella.

- Samalla Kärpät haluaa peliaikaa kakkosvahdilleen ja meillä sitä on tarjolla varsinkin tällaisella ottelutahdilla, Hakkarainen jatkaa.

Kärppäyhteistyön toimivuudesta Hakkarainen on mielissään.

- Yksi tärkeä seikka on, että kun löydetään molempia
hyödyttäviä asioita, löydetään myös aitoa yhteistyötä käytännön toimien kautta, Hakkarainen toteaa.

Hakkaraisen mielestä Hokin maalivahtitilanne on hyvä. Huhdin lisäksi joukkueen maalilla on tällä kaudella esiintynyt Lauri Rämet, joka on pelannut kaksi ottelua torjuntaprosentilla 94,12.

- Olen ollut tyytyväinen Huhdin otteisiin kaukalossa ja oli myös hienoa, että Lauri Rämet pystyi tukemaan koko joukkueen menestystä tarvittaessa. On suuri vahvuus että meillä on tällainen tilanne, Hakkarainen pohtii tyytyväisenä.

Hokin valmentaja Vladimir Kolek pitää Rinnettä tulevaisuuden pelaajana. Kolek suunnitteleekin miehen pelaavan sekä Ahmoja vastaan Hyvinkäällä että tv-ottelussa Salamoita vastaan Kirkkonummella.

- Rinne on iso ja nuori maalivahti, jolla on tulevaisuus edessään. Saadakseen tehtyä läpimurtonsa hän tarvitsee tässäkin vaiheessa pelejä alle. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän on maalissa molemmissa vierasotteluissa, Kolek suunnittelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle