Kärppien ja Hokin yhteistyölle jatkoa

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Antti Kalapudas oli yksi Hokissa pelanneista Kärppien pelaajista.
Kuva © Timo Savela
Oulun Kärpät ja Kajaanin Hokki ovat solmineet kautta 2015-2016 koskevan yhteistyöseurasopimuksen.

Seurat tekivät yhteistyötä jo viime kaudella ja kuvio koettiin toimivaksi ratkaisuksi, joten jatkopäätös oli helppo.

− Viime vuonna Hokin kanssa jälleen alkanut yhteistyö oli erittäin hyvää. Moni meidän pelaajistamme kävi hakemassa vauhtia Hokista, jossa he saivat peliminuutteja ja menivät eteenpäin. Laukkasen Jari on tehnyt hyvää työtä siellä, kehui Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.

Myös Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki näki yhteistyön pelaajien kannalta hyvänä asiana.

− Meiltä oli Hokissa muun muassa Saku Mäenalanen, Antti Kalapudas, Markus Nutivaara ja Jesse Puljujärvi. Yhteistyö palvelee ennen kaikkea pelaajia, mutta myös molempia seuroja. Hokki on lähellä sijaitseva, hyvä yhteistyökumppani, jossa on erinomainen ja vaativa valmennus. Se on hyvä paikka pelaajille kehittyä ja saada kovia pelejä alle, Marjamäki totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle