Tanhua pelaa Kärpissä kaksi ottelua.

Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com

Kärpät lainaa tutun puolustajan - Tanhua paikkaamaan olympiakävijöitä

Kärpät lainaa Imatran Ketterän puolustajan Samuli Tanhuan kahden ottelun ajaksi. Laina tuli ajankohtaiseksi, kun oululaisjoukkueesta kaksi puolustajaa lähtee Suomen joukkueen mukaan olympialaisiin.

Samuli Tanhualle Kärpät on tuttu seura, sillä hän on pelannut seuran junioreissa toimien myös A-nuorten kapteenina kaudella 2015-16. Viime kaudella pääosin Kajaanin Hokkia edustanut Tanhua pelasi helmikuussa niin ikään kaksi ottelua Kärppien liigajoukkueessa.

Tanhua on pelannut Ketterässä tällä kaudella 40 ottelua tehoin 3+10.

Kärpille tuli tarve täydentää puolustustaan, kun Lasse Kukkonen ja Miika Koivisto ovat olympialaisissa ja Teemu Kivihalme loukkaantuneena.

Lue myös

Raksilan kaukalossa debytoinut Samuli Tanhua: "Minut yllätettiin housut kintuissa"

LIIGA | 12.2.2018 12:17
Kärpät voitti perjantaina kotonaan Mikkelin Jukurit rutiinisuorituksella 5–2. Kärppien pakistosta puuttuivat olympialaisten vuoksi Lasse Kukkonen ja Miika Koivisto sekä loukkaantunut Teemu Kivihalme. Näinpä Imatralta Ouluun kutsuttiin paikkaajaksi Kärpissä juniorina pelannut 22-vuotias puolustaja Samuli Tanhua. lue lisää

Ketterän Samuli Tanhua suihkuun alle minuutissa

MESTIS | 1.12.2017 19:01
Turussa pelattavassa TUTOn ja Ketterän välisessä ottelussa nähtiin ulosajo lähes heti aloituskiekon jälkeen. lue lisää

Samuli Tanhua siirtyy Ketterän puolustukseen - Viljakainen imatralaisten apuvalmentajaksi

MESTIS | 13.6.2017 16:04
Samuli Tanhua vahvistaa Ketterän takalinjoja ensi kaudella. Lisäksi Jouko Viljakainen siirtyy imatralaisten apuvalmentajaksi. Sopimusten taustalla on yhteistyön Ketterän ja SaiPan välillä. lue lisää

Jukureille lainamiehiä Kärpistä - Vartiainen ja Kestilä Mikkeliin

LIIGA | 16.2.2018 10:04
Mikkelin Jukurit saa apuja hyökkäyspäähänsä, kun Aku Kestilä ja Tuomas Vartiainen siirtyvät Kärpistä lainasopimuksilla Mikkeliin. lue lisää

Ketterä vahvistui Hermeksen kärkipuolustajalla - myös Janne Kumpulainen pelaa loppukauden Imatralla

MESTIS | 15.2.2018 22:39
Hermes-puolustaja Risto Mattila ja Jukurit-hyökkääjä Janne Kumpulainen siirtyvät loppukaudeksi sarjanousija Ketterän riveihin. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Samuli Tanhua

Kärpät #8 L p
s. 1995 Oulunsalo
190CM / 84KG
SOPIMUS: laina