Kärpät aloitti CHL-kauden kahdella voitolla

CHL / Uutinen
Kärpät avasi kauden kahdella vierasvoitolla.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Kärppien ensimmäinen kausi Suikkasen luotsaamana alkoi voitokkaana. Tšekkiin ja Saksaan suuntautunut vieraskiertue esitteli kiekkoväelle lähes täysin uudistuneen kärppäjoukkueen.

Turnauksen avausottelussa Kärppien pelaaminen oli varsin mukiinmenevää, vaikka harjoituspelejä suuren vaihtuvuuden kokeneelle joukkueelle ehti kertyä vain kaksi ennen tiistaina pelattua Vitkovice-ottelua.

Avausmaali nähtiin jo ennen ensimmäisen erän puoltaväliä, kun vastikään joukkueeseen liittynyt Jesse Saarinen tinttasi kiekon sisään Mika Pyörälän ja Shaun Heshkan syötöstä.

Nopeasta johtomaalista huolimatta ottelu pysyi tasaisena, ja vastustajan tasoitus nähtiin jo toisen erän alkuminuuteilla. Kärpät ei kuitenkaan lannistunut, vaan onnistui nousemaan takaisin johtoasemaan Pyörälän ja Jari Sailion maaleilla. Syöttöpisteet maaleille merkittiin Saariselle ja Radek Kobližekille.

Päätöserässä Vitkovice haki vimmatusti tasoitusta. Kuudella kenttäpelaajalla yrittäminen tuotti hedelmää viime minuuteilla, kun Vitkovice kavensi tilanteen lukuihin 2-3. Kärppien paluumuuttaja Toni Kähkönen pilasi kuitenkin isäntien illan viimeistelemällä kiekon tyhjään maaliin vain sekunti ennen päätössummeria. Ottelu päättyi lukemiin 2-4.

Vaikka Kärpät voitti ottelun lopulta selkeällä maalierolla, ei kauden avausottelu ollut sille helppo. Maalia vahtinutta Jussi Rynnästä koeteltiin toden teolla, sillä torjuntoja kertyi ottelun aikana yhteensä 29. Rynnäs kuului kylmänviileällä torjuntatyöllään ottelun ehdottomiin onnistujiin.

Vieraskiertueen toinen näytös

Ketjukoostumukset torstaina Krefeld Pinguinea vastaan pelattuun otteluun pysyivät pitkälti samoina kuin avausottelussa. Sami Aittokallio otti torjuntavastuun ja Aleksi Mäkelä nousi pelaavaan kokoonpanoon seitsemäntenä puolustajana.

Pinguine aloitti ottelun huomattavasti tiistain vastustajaa sähäkämmin. Ensimmäisen erän alkupuolisko meni lähes täysin isäntien otteessa, mutta kummempiin maalipaikkoihin se ei kuitenkaan kyennyt. 

Aloituserän jälkipuoliskolla Kärpät pääsivät isäntien vauhtiin mukaan ja ottelun avausmaali nähtiin erän viimeisellä minuutilla Mikael Ruohomaan toimesta. Syöttäjäksi merkittiin Tuomas Vartiainen.

Ruohomaa jatkoi hyviä otteitaan toisessa erässä viimeistellen Ville Leskisen ja Saku Mäenalasen syötöstä komean maalin aivan Pinguinen maalivahdin nenän edestä. Ottelu eteni Kärppien toisen maalin jälkeen vieraiden otteessa, eikä Pinguinesta ollut enää haastamaan tylyä vierastaan. Loppulukemiksi merkittiin 0-2.

Uudistunut Oulun Kärpät

Kauden kahden avausottelun perusteella Kärpät näyttää luopuneen viime kausilta tutuksi tulleista viivelähdöistä. Omassa päässä ei kiekon kanssa juurikaan aikailtu, vaan hyökkäykseen lähdettiin hyvinkin nopeasti.

CHL-lähetyksissä päävalmentajat ovat mikitettyjä, joten otteluiden lukuisilla "power breakeilla" lähetyksen katsojat pääsevät kuulemaan valmentajan ohjeita pelaajilleen. Kärppien uuden päävalmentajan Kai Suikkasen ohjeet omilleen olivat fläppitaulupiirtelyn sijaan kannustavia ja ytimekkäitä ohjeistuksia.

Kova vaihtuvuus ja vähäiset harjoitusottelut huomioonottaen Kärppien otteet vaikuttivat näissä kahdessa ottelussa lupaavilta ja kehitys joukkueena noususuhdanteiselta. Petrattavaa löytyy esimerkiksi aloituksissa, joissa Kärpät oli selkeästi vastustajiaan kehnompi. Otteluiden onnistujiin lukeutuivat erityisesti Ruohomaa, Pyörälä, Kobližek sekä maalivahdit Rynnäs ja Aittokallio.

Loukkaantumisten takia otteluista sivussa olivat Lasse Kukkonen, John Albert ja Miska Humaloja.

» Lähetä palautetta toimitukselle