JYP-TPS aiheutti pelikieltoja

LIIGA / Uutinen
JYP:n ja TPS:n torstaisen ottelun tapahtumat toivat kolme pelikieltoa. Pahimmin kärsii JYP, sillä kultakypärä Petr Ton on sivussa seuraavat kolme ottelua.

Petr Ton iski ensimmäisen erän päätyttyä Jani Kiviharjua mailalla. Kiviharju pystyi kuitenkin pelaamaan ottelun loppuun saakka normaalisti, vaikka sitten jatkoajalla sai vielä kiekonkin kasvoihinsa.

Kiviharjua pidetään varsin yleisesti SM-liigan ärsyttävimpänä pelaajana, ja hän on useasti joutunut vastaavanlaisiin tilanteisiin, mutta on onnistunut itse välttämään pelikiellot. Helmikuun alussa myös Kärppien Mika Pyörälä sai rangaistuksen taklattuaan Kiviharjua.

Ton ei perinteisesti kuulu pahimpiin törttöilijöihin kaukalossa, ja nyt nähty olikin hänen ensimmäinen pelikieltoon johtanut tekonsa neljän ja puolen SM-liigakauden aikana.

Myös avauserän nyrkkitappelu, johon osallistuivat TPS:n Marco Tuokko ja JYPin Jyri Marttinen johti pelikieltoihin, mutta pukarit ovat sivussa vain yhden ottelun, mikä on aina automaattinen seuraus ottelurangaistuksesta.

Lisäksi Jyväskylän ottelussa suihkuun joutui TPS-kapteeni Mika Alatalo, joka huitaisi Angel Nikolovia mailalla kasvoihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle