JYP-nuorukaisen sopimukselle jatkoa

LIIGA / Uutinen
Kanninen on tehnyt kuluvalla kaudella kaksi osumaa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
JYP on käyttänyt Henri Kannisen sopimuksessa olleen ensi kautta koskeneen option.

Henri Kannisella oli sopimuksessaan ensi kautta koskeva optio ja JYP päätti käyttää sen. Näin ollen nuorukainen jatkaa kasvattajaseurassaan aina kauden 2015-16 loppuun saakka.

Kanninen on pelannut JYPin riveissä tällä kaudella 17 ottelua, joissa tehoja on kertynyt kahden täysosuman verran. 20-vuotiaan hyökkääjän kauteen on mahtunut myös 15 Mestis-ottelua JYP-Akatemian riveissä pistein 8+5.

Lisäksi seura ilmoitti jatkaneensa myös A-nuorten valmennusryhmään kuuluneiden Roy Hellgrenin ja Tomi Liukkosen sopimuksia ensi kauden loppuun saakka kestäviksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle