JYP jatkosopimuksiin Kuukan ja Olkinuoran kanssa - puolustukseen paluumuuttaja Mestiksestä

LIIGA / Uutinen
Ikonen palaa tuttuihin ympyröihin.
JYP on tehnyt jatkosopimukset maalivahti Jussi Olkinuoran ja puolustaja Mikko Kuukan kanssa. Puolustukseen joukkue hankki myös viime kaudet Mestiksessä tehoilleen Ossi Ikosen.

Jussi Olkinuora ja Mikko Kuukka tekivät JYPin kanssa yksivuotiset jatkosopimukset. Olkinuoran sopimuksessa on pykälä, jonka nojalla hän voi tehdä KHL-sopimuksen toukokuun aikana.

Joulukuussa SaiPasta jyväskyläläisseuraan siirtynyt 26-vuotias Olkinuora torjui joukkueen maalilla 26 ottelua torjuntaprosentilla 92,2. Pudotuspeleissä hän pysäytti kiekot 13 ottelussa 91,9 prosentin varmuudella.

Urallaan liki 600 Liigan pudotuspeli- ja runkosarjaottelua pelannut Kuukka keräsi runkosarjassa 44 ottelussa yhden syöttöpisteen. Pudotuspeleissä pistetahti kiihtyi ja 13 ottelussa 31-vuotias puolustaja tehtaili tehot 2+3.

− Kun määritteeksi asetetaan puolustajan oleellisimmat pelipaikkakohtaiset tehtävät, niin voimme JYPissä sanoa, että Mikko oli joukkueemme tärkein puolustaja vuoden vaihteen jälkeen. Syksy 2016 meni odotetunlaisesti, enemmän tai vähemmän pitkästä vammasta kuntoutumiseen, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari totesi.

− Meillä oli korkeat odotukset Mikkoa kohtaan pelaajana ja esimerkillään johtavana persoonana. Mikko myös täytti korkeat odotuksemme energiaamme lisäävä persoonana joukkueen sisällä. Tylyyden kuningas. Äärettömän tehokas ja eleetön puolustaja.

Uusvanhana pelaajana hurrikaanipaitaan siirtyy 1+1-vuotisella sopimuksella puolustaja Ossi Ikonen. 27-vuotias puolustaja on JYPin oma kasvatti ja pelannut urallaan myös viisi Liiga-ottelua jyväskyläläisryhmässä. Kaksi edelliskautta Ikonen kiekkoili Hermeksen takalinjoilla, jossa hän tehtaili 37 ottelussa tehot 3+17. Pudotuspeleissä hän merkkautti kuudessa ottelussa yhtä monta syöttöpistettä.

− Oma kasvattimme Ikonen tuo leveyttä pelaajapakkaamme ja hänet tunnetaan erinomaisena luistelijana. Hyökkäysten käynnistämisessä kiekon kanssa Ossilla on modernin pakin ainutlaatuinen kyky ravistaa vastustajan ykköskarvaaja niskastaan, aivan kuten ankka ravistaa vedet niskastaan, Holtari kuvaili.

JYP otti myös kesäharjoittelurinkiinsä omia nuoriaan. Rinkiin liittyivät puolustaja Anttoni Honka ja Roni Allen sekä hyökkääjät Riku Tiainen ja Samuli Ratinen.

− Allen, Honka ja Ratinen pelasivat kukin viime kaudella otteluita omissa ikäkausimaajoukkueissaan ja Tiainen oli mielenkiintoinen Mestis -lupaus viime kaudella JYP-Akatemian riveissä, Holtari kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle