Juuselalle jatkoa TUTOon - "Tavoitteena nostella pyttyä ensi kaudeksi päätteeksi"

MESTIS / Uutinen
Juusela tuulettelee ensi kaudellakin TUTO-paidassa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Aki Juusela jatkaa TUTOn riveissä yksivuotisella jatkosopimuksella.

Aki Juusela pelasi turkulaisryhmässä päättyneellä kaudella 43 ottelua tehoin 13+13. Pudotuspeleissä 25-vuotias laitahyökkääjä tehtaili 11 ottelussa kaksi maalia ja antoi viisi maalisyöttöä.

− Totta kai hyvät fiilikset. TUTO oli alusta saakka ykkösvaihtoehto, en olisi mihinkään muualle Mestiksessä edes mennyt pelaamaan. Jatkosopimukseen vaikutti se, että olosuhteet ovat Mestikseen ihan viimeisen päälle ja se, että saa olla osa voittavaa joukkuetta. Päätöstä helpottivat entisestään hyvä valmennus ja se, että olen muutenkin viihtynyt hyvin Turussa, Juusela kertoi.

− Tavoitteena on ehdottomasti nostaa Kupittaalla pyttyä ensi kauden päätteeksi. Haluan auttaa joukkuetta molempiin suuntiin, ottaa alusta asti paikan kärkiketjuista ja olla myös esimerkkinä joukkueen nuoremmille pelaajille.

Juusela oli TUTOlle jo kolmas perjantaina tiedotettu pelaajasopimus. Aiemmin päivällä turkulaisseura kertoi Tomi Wileniuksen tehneen jatkosopimuksen ja Antti Helannon siirtyvän joukkueeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle