Juujärven työ LeKi-peräsimessä päättymässä

MESTIS / Uutinen
Juha Juujärvi avasi tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Kuva © Timo Savela
LeKin päävalmentajana parin kauden ajan toiminut Juha Juujärvi kertoi perjantaina, ettei hän ole jatkamassa tehtävässään. Miehen ura jatkuu joko juniorikiekossa tai ammattilaisena.

LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi ei jatka joukkueen peräsimessä enää ensi kaudella. Juujärvi kertoi asiasta perjantain Jokipojat−LeKi-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

− Tämä oli valmentajaurani viimeinen reissu Joensuuhun, ellei mitään mullistavaa tapahdu, hän sanoi.

Juujärvi on valmentanut LeKiä kaksi kautta putkeen. Tätä ennen Mestiksessä Juujärvi toimi KooKoon päävalmentajana kaudet 2012−2014.

Nyt miehen kiikarit ovat muualla kuin puoliammattilaistouhussa.

− Olen melkein 20 vuotta valmentanut C-, B-, ja A-junioreissa sekä Liigassa ja Mestiksessä. Sanotaan näin, että jatkossa olen joko ammattilaisena tai junioreissa.

− Puoliammattilaistouhuun en lähde enää mukaan, hän paljasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle