Jukurivalmennukseen jatkosopimuksia ja uutta voimaa

MESTIS / Uutinen
Tutut kasvot jatkavat Jukureiden valmennuksessa.
Kuva © Tero Liikanen
Mikkelin Jukurit ilmoitti tehneensä jatkosopimukset apuvalmentaja Timo Turusen sekä A-junioreiden päävalmentajana toimineen Jussi Hyvärisen kanssa. Lisäksi joukkueenjohtajana aiemmin toiminut Mikko Hakkarainen liittyy valmennusryhmään.

Kuudetta kauttaan Jukureiden apuvalmentajana toimiva Timo Turunen vastaa joukkueessa puolustajien peluuttamisesta. Nyt solmittu jatkosopimus ulottuu aina kauteen 2015-2016 saakka.

− Turusella on pitkä kokemus lajin parista ja hyvä näkemys pelistä. Päävalmentajan tahtotila oli, että Turunen jatkaa ja sillä oli tietysti iso merkitys, sillä heidän yhteistyö on toiminut ja roolit ovat selkeät, totesi urheilujohtaja Tommi Kerttula.

Jukurivalmennus sai myös uutta verta, kun urallaan kymmenen kauden ajan pelaajana mikkeliläisryhmää edustanut Mikko Hakkarainen liittyi loppukaudeksi valmennusryhmään ja ottaa vastuulleen hyökkääjien peluuttamisen.

Joukkueenjohtajana aiemmin toimineelle Hakkaraiselle siirto valmennushommiin oli mieluinen.

− Tästä keskusteltiin jo viime keväänä, mutta toimiston puolella piti sen verran kiirettä, että siirto ei ollut mahdollinen. Nyt toimistoon on saatu uutta väkeä ja se mahdollisti tämän homman, avasi Hakkarainen siirron taustoja.

− Sanotaanko näin, että vahvuudet on enemmän pelin kuin toimiston puolella. Sinne on enemmän annettavaa, käytetään kaikki mahdollinen osaaminen kentän puolelle.

− Peluutan hyökkääjiä ja "Tumba" [Turunen] pakkeja, niin Antti [Pennanen] pystyy pelin aikana paremmin seuraamaan kokonaisuutta, Hakkarainen kertoi työnjaosta.

Junioripuolelle myös jatkumoa

Jukurit kertoi myös jatkaneensa seuran A-junioreiden päävalmentajana toimineen Jussi Hyvärisen sopimusta kauden 2015-2016 loppuun saakka. Urheilujohtaja Kerttula on ollut erittäin tyytyväinen junioripuolen kehitykseen viime vuosina.

− Meillä on ollut osaava ja päätoiminen A-nuorten valmentaja jo monta kautta ja tuloksen näkyvät sekä yksilö- että joukkuetasolla. Uskallan väittää, että A-nuorten toiminta ei ole koskaan ollut Mikkelissä näin laadukkaalla tasolla. Se alkaa pikku hiljaa näkyä myös edustusjoukkueessamme, Kerttula sanoi.

− Hyvärinen on tehnyt suunnitelmallista ja laadukasta valmennustyötä sekä nostanut vaatimustasoa järkevästi koko ajan. Hänen joukkueensa on kehittynyt kolmessa kaudessa enemmän kuin yksikään A-nuorten joukkue tässä maassa ja se on fakta, hän jatkoi.

Pelicansin ja HPK:n junioritoiminnassakin urallaan mukana ollut Hyvärinen jatkaa tehtävässään hyvillä mielin ja haluaa kehittää toimintaa edelleen.

− Olen kiitollinen seuralle, että saan jatkaa. Meillä on paljon työtä jäljellä ja kun tuttu porukka jatkaa, niin halusin olla projektissa mukana. Paljon on vielä kehitettävää niin pelaajatasolla kuin yleiselläkin tasolla, Hyvärinen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle