Juho Keränen kolmen ottelun pelikieltoon

MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokin hyökkääjä Juho Keränen, 20, on saanut kolmen ottelun pelikiellon lauantain FPS-ottelun laitataklauksestaan.

Keränen taklasi FPS-Hokki-ottelun puolessa välissä Palloseuran Toni Ronkaisen rajusti vasten laitaa. Selin kentälle päin ollut Ronkainen oli hetkeä aiemmin lyönyt kiekon päätyyn. Keränen sai tilanteesta viiden minuutin rangaistuksen laitataklauksesta ja automaattisen pelirangaistuksen käytöksestä. Otteluvalvojan raportti ja otteluvideo johtivat kuitenkin kurinpitokäsittelyyn, jossa Keräselle määrättiin kolmen ottelun pelikielto tilanteen törkeyden vuoksi.

175-senttinen ja 80-kiloinen Keränen on pelannut tällä kaudella kuudessa Mestis-ottelussa. Pistetiliään mies ei ole onnistunut avaamaan, mutta jäähysarakkeeseensa Keränen on saanut minuutteja 35. Keräsen raju pelityyli on aiheuttanut keskustelua aiemminkin, sillä mies on jo ehtinyt rymistellä Sportin Jarno Kososen sekä Hermeksen Jani Kylmämaan sairaslomalle.

Keränen on ollut tällä kaudella myös Kärppien kokoonpanossa 18 SM-liigaottelussa, joissa miehen tilastoihin on merkattu 16 laukausta ja tehotilastolukema -3. Lisäksi Keränen on kiekkoillut kuluvalla kaudella myös Kärppien A-nuorten joukkueessa. 11 ottelun saldona on yksi maali ja viisi maaliin johtanutta syöttöä. Jäähyjä Keräselle on kirjattu 20 minuutin verran. Tehotilastolukema on -1.

» Lähetä palautetta toimitukselle