Juhamatti Aaltonen jättää HIFK:n ja palaa entiseen seuraansa

LIIGA, SHL / Uutinen
HIFK:n jättävä Aaltonen suunta SHL:ään.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
HIFK:ssa viime kaudella hyökännyt supertähti Juhamatti Aaltonen siirtyy Ruotsin pääsarjaan Rögle BK:hon.

Liigan tunnetuin supertähti, laitahyökkääjä Juhamatti Aaltonen siirtyy Helsingin IFK:sta Ruotsin pääsarjaan SHL:ään Rögle BK:hon. Hän teki viime kaudella 52 runkosarjaottelussa 39 tehopistettä. Pudotuspeleissä 13 ottelua tuottivat viisi pistettä. Aaltonen edusti myös Suomen maajoukkuetta EHT-kiertueella ja kevään maailmanmestaruuskisoissa. Yhteensä kahdeksassa maaottelussa syntyi kolme tehopistettä.

Aaltosen palkanneen Röglen toimitusjohtaja Marcus Thuresson kehuu seuran saitilla uusia hankintojaan Aaltosta ja Ted Brithéniä kantaviksi voimiksi joukkueessa.

− Rekrytointien loppuunviemisessä meni vähän aikaa. Olemme tehneet kovasti töitä saadaksemme Tedin ja Juhamatin, he ovat kaksi huippupelaajaa. Olemme sellaisessa vaiheessa, että teemme pitkäaikaista rakennustyötä ja meillä täytyy olla laajuutta: nuoria pelaajia ja heidän lisäkseen kokeneempia pelaajia kuten Ted ja Juhamatti.

− Olemme todella tyytyväisiä, että pääsimme sopimukseen Juhamatin kanssa. Hän on erittäin meritoitunut ja taitava pelaaja loistavilla ominaisuuksilla ja hän auttaa rakennusprosessiamme, Thuresson toteaa.

Aaltonen on maailmanmestari vuodelta 2011, nelinkertainen Suomen mestari vuosilta 2005, 2007, 2008 ja 2014 sekä olympiapronssimitalisti vuodelta 2014. Hänen tuore työsopimuksensa on yksivuotinen.

LEO RUNSAS

» Lähetä palautetta toimitukselle