Juha Juujärvi ottaa RoKin komentoonsa.

Petteri Äikäs

Juha Juujärvestä RoKin uusi päävalmentaja

Juha Juujärvi ja RoKi ovat solmineet kauden loppuun asti kestävän sopimuksen.

Juha Juujärvi on 42-vuotias valmentaja, jolta löytyy valmennuskokemusta KooKoosta, Lekistä sekä Ilveksestä, jossa Juujärvi toimi apuvalmentajana. Keväällä 2014 KooKoo voitti Mestiksen mestaruuden Juujärven toimiessa päävalmentajana.

− Hieno asia, että Juha oli valmis tarttumaan haasteeseen pikaisella aikataululla. Saimme päävalmentajan, jonka taustat ovat pohjoisesta ja vahva osaaminen ja kokemus Mestiksestä. Tärkeää on myös se, että hänellä on kokemusta vastaavasta tilanteesta viime keväältä LeKin peräsimestä kuin missä me olemme tällä hetkellä eli kamppailussa viimeisestä playoff-paikasta ja samalla sarjapaikan säilyttämisestä, RoKin toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta kertoi.

− Olen toiminut tämän kauden aikana valmentamisen ja pelin kehittämisen parissa sekä seurannut tiiviisti Mestistä, joten lähtökohdat ovat hyvät. RoKi tarjosi urheilullisesti kovaa haastetta, ja kun sain perheeltä suostumuksen tarttua haasteeseen, niin halusin lähteä tähän projektiin, tuore päävalmentaja Juujärvi kommentoi.

− RoKi jätti hyvän kuvan kun vierailin Rovaniemellä YLE:n TV-ottelun yhteydessä, ja minulla on vilpitön halu auttaa pelaajia ja seuraa tavoitteiden saavuttamisessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Partanen tulevan viikon pelikiellossa

LIIGA | MESTIS | 16.10.2017 10:16
Viime viikolla RoKissa lainalla käynyt Mika Partanen on saanut kolmen ottelun pelikiellon. Hän ei näin ollen voi pelata tällä viikolla Liigaa eikä Mestistä. lue lisää

Mestis-kierroksella mielenkiintoisia vahvistuksia - Hermes tarvitsee voiton kipeästi

MESTIS | 13.10.2017 14:07
Perjantai-illan Mestis-kierroksella pelataan neljällä paikkakunnalla. Sarjakärki KeuPa hamuaa takaisin voittojen tielle Iisalmessa IPK:n vieraana. Sarjataulukossa perättäin olevat TUTO ja RoKi mittaavat paremmuuttaan Turussa. Muita taistelupareja ovat Ketterä-LeKi ja Hermes-SaPKo. lue lisää

Mestiksessä neljän ottelun ilta - Kärkiottelu Keuruulla

MESTIS | 6.10.2017 10:53
Mestiksessä tulee viikko kauden aloituksesta täyteen. Illan taisteluparit ovat KeuPa HT - Jokipojat, RoKi - LeKi, TUTO Hockey - IPK ja Ketterä - Espoo United. lue lisää

Hermeksessä tehoillut Kangas vahvistamaan RoKia - "Tavoitteenani on kasvaa liigapelaajaksi"

MESTIS | 5.10.2017 22:14
Kärpissä koeajalla ollut, mutta ilman sopimusta jäänyt Kristian Kangas siirtyy yksivuotisella sopimuksella Mestis-joukkue RoKin riveihin. lue lisää

Pietilä suorasanaisena: "Jos tappioputki vältetään, ollaan pudotuspeleissä satavarmasti"

MESTIS | 25.9.2017 20:27
Rovaniemellä viihtyvä Olli-Aleksi Pietilä nousi viime kauden keväällä yhdeksi tärkeimmäksi hyökkääjäksi RoKin riveissä. Tällä kaudella pelaajalta voi odottaa jälleen kehitystä eteenpäin samoin kuin joukkueelta. lue lisää

Kommentit

Taneli Marjeta

RoKi R p
s. 1992 Pello
181CM / 95KG
SOPIMUS: Koeaika