Juha Järvenpää KooKoo-paitaan - Mäkilä jatkaa loppukauden

MESTIS / Uutinen
Juha Järvenpää vaihtaa Ilveksen kissapaidan KooKoon mustaoranssiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Kouvolan KooKoo tiedotti myöhään lauantai-iltana maalivahti Juha Järvenpään saapumisesta Kouvolaan. Samalla tiedotteessa mainittiin koeajalla viimeiset kolme peliä olleen Antti Mäkilän jatkamisesta loppukauden ajan.

KooKoo vahvistaa  rivejään vielä kahdella pelaajalla, kun Juha Järvenpää liittyy sarjakolmosena majailevaan kouvolalaisryhmään.

24-vuotias Porin Ässien kasvatti siirtyy loppukaudeksi KooKoon veräjänvartijaksi Tampereen Ilveksestä. Viime kaudella Suomen mestaruuden Porin Ässissä voittanut Järvenpää on pelannut tällä kaudella Ilveksessä 10 ottelua Liigan puolella sekä kolme peliä LeKin sotisovassa. 

Järvenpää täydentää kouvolalaisjoukkueen maalivahtikolmikon yhdessä Mikko Rämön sekä Kristian Järvisen kanssa. KooKoon mustaoranssi-pelipaita ei ole Järvenpäälle täysin vieras, sillä mies pelasi Kouvolassa kaksi peliä lainalla kaudella 2009-2010. 

− Järvenpään mukaantulolla taataan maalivahtiosaston vahvuus aivan loppuun asti. Meillä ei viime vuonna ollut yhtään tervettä molaria ensimmäisen finaalin jälkeen ja tänä vuonna emme aio tehdä samaa virhettä, kommentoi KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa heidän verkkosivuillaan.

− Meillä on koko kauden ollut loistava kaksikko, mutta Järvinen on vielä toistaiseksi sivussa ja paluu on hieman auki. Kun tällainen mahdollisuus tuli, päätimme reagoida. Meidän ainut tavoite on edelleen mestaruus.

Antti Mäkiläkin kauden loppuun Kouvolassa

KooKoo tiedotti keskiviikkoaamuna Antti Mäkilän loppukauden sopimuksesta, joka sisälsi kolmen ottelun testijakson. Mäkilä vakuutti KooKoon johdon ja nappasi Kouvolasta itselleen pelipaikan loppukaudeksi. Kolmen ottelun aikana Mäkilä ehti naaraamaan kaksi syöttöpistettä.

Oulun Kärpissä ja Porin Ässissä lähes 200 liigaottelua pelannut 24-vuotias hyökkääjä pelasi alkukauden HC Satakunnan riveissä 23 ottelun verran. Näissä peleissä hän takoi pisteet 4+16=20.

− Joukkueessa on luisteluvoimaa, maalintekokykyä ja fyysisyyttä – sama pätee myös Mäkilään. Hän on hyvä lisä joukkueeseen, kuten tällä viikolla nähtiin, kommentoi päävalmentaja Juha Juujärvi KooKoon tiedotteessa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle