Sammalmaa kiekkoili Mestiksessä viimeksi Jukureissa.

tomi.autio@jatkoaika.com

Joonas Sammalmaa palaa Hermekseen - "Nähtiin tässä iso mahdollisuus"

Viime kauden Ruotsissa kiekkoillut Joonas Sammalmaa palaa Mestis-kaukaloihin. Hyökkääjä vahvistaa tulevalla kaudella kasvattajaseuraansa Hermestä.

Joonas Sammalmaan viime kausi kului Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Hudiksvalls HC:ssa. 26-vuotias laitahyökkääjä tehtaili kauden aikana 37 ottelussa tehot 14+24.

Hermes-kasvatti on pelannut urallaan kaikkiaan 195 Mestiksen runkosarja ja- pudotuspelikamppailua JYP-Akatemian sekä Jukureiden paidoissa. Mestis-mestaruuden Jukureissa saavuttaneella Sammalmaalla on myös vyöllään 24 Liiga-ottelua TPS:n ja JYPin riveistä.

Kokkolalaisjoukkueen paidassa Sammalmaa on esiintynyt viimeksi kaudella 2007-08, jolloin hän pelasi Hermeksen B-nuorissa.

Hyökkääjän sopimuksessa on pykälä, joka mahdollistaa siirtymisen muualle, mutta Mestiksessä hänen seuransa on Hermes.

− Kaksi edellistä kautta olemme keskustelleet siirrosta ja paluusta Kokkolaan ja nyt onnistuttiin. Joonaksella on vielä kovat tavoitteet urheilijanuralla ja yhdessä nähtiin tässä iso mahdollisuus, kertoi Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen.

− Joonaksella on arvokasta kokemusta Mestiksestä ja varsinkin Mestiksen pudotuspeleistä, joissa olemme kaksi kautta tippuneet ensimmäisellä kierroksella.

Lue myös

Väärä pelaaja suihkuun Kokkolassa

MESTIS | 16.2.2018 20:21
Perjantain Mestis-ottelussa Kokkolassa nähtiin erikoinen tilanne, kun tuomarit antoivat ison rangaistuksen väärälle pelaajalle. lue lisää

Törkyhuutelu toi Summaselle kunnianloukkaussyytteen

MESTIS | 16.2.2018 11:26
Mestiksen Espoo Unitedia valmentaessaan Raimo Summanen haukkui silloista Hermeksen päävalmentajaa Antti Karhulaa pedofiiliksi. Nyt asia on edennyt oikeuslaitoksen rattailla. lue lisää

Ketterä vahvistui Hermeksen kärkipuolustajalla - myös Janne Kumpulainen pelaa loppukauden Imatralla

MESTIS | 15.2.2018 22:39
Hermes-puolustaja Risto Mattila ja Jukurit-hyökkääjä Janne Kumpulainen siirtyvät loppukaudeksi sarjanousija Ketterän riveihin. lue lisää

Hermeksen Ahlgren: "Ei kukaan voi olla tyytyväinen omaan tekemiseen"

MESTIS | 19.12.2017 14:00
Hermes kuuluu Mestis-kauden ehdottomiin pettymyksiin. Vaikka muutokset viime kauteen nähden olivatkin joukkueessa suuria, joukkueen ajautuminen reilusti karsintaviivan alapuolelle ei ole sitä, mitä Kokkolassa odotettiin. lue lisää

Kolme toivetta: Hermes tarvitsee ennen kaikkea tasapainoa

MESTIS | 19.12.2017 14:00
Kokkolan Hermeksen syksy ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Näin joulun alla Jatkoajassa toivotaankin, että joulupukin lahjasäkistä löytyisi apuja kokkolalaisten tukalaan tilanteeseen. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Joonas Sammalmaa

Hermes #19 R lh
s. 1991 Kokkola
173CM / 75KG
SOPIMUS: 2018