Jokerit niukkaan voittoon Brynäsistä

KHL / Uutinen
Linus Omark saalisti syöttöpisteet molempiin maaleihin.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Tiistaina Sibir Novosibirskille niukan 2−3-jatkoaikatappion kokenut Jokerit palasi voittojen tielle kukistaessaan ruotsalaisen Brynäsin torstaina maalein 2−1. Tehottomuudesta kärsivän jokerijoukkueen parasta antia esitti taitavista pelureista koostuva kakkosketju.

Sibir-tappion nollannut Jokerit lähti viikon toiseen harjoitusotteluunsa vauhdikkaasti leveällä rintamalla. SHL:n mestaruuden keväällä 2012 voittanut Brynäs tuntui sen sijaan jääneen henkisesti pukukopin puolelle.

Jokerijoukkueen parasta antia viikon molemmissa otteluissa esittänyt Petr Koukalin, Steve Mosesin ja Linus Omarkin muodostama kakkosketju rakensi heti ensi minuuteilla hyvän paineen Brynäsin päätyyn, ja ajassa 4.18 Jere Karalahti iski siniviivalta napakan lämärin ohi Brynäsin maalia vartioineen Felix Sandströmin. Vasta 17-vuotias Sandström torjui ottelussa kaikkiaan 34 kertaa.

Jokerimaalin jälkeen Brynäs löysi hiljalleen rytmin myös omaan peliinsä. Huolimatta kotijoukkueen puolustuksen virheistä ruotsalaiset eivät kuitenkaan päässeet paria tolppalaukausta lähemmäksi maalia. Jokerien maalitykiksi hankittu Juhamatti Aaltonen osoitti pieniä lämpenemisen merkkejä, mutta Niko Kapasen johtaman ketjun tehot antoivat vielä odottaa itseään. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Ensimmäisen erän asetelmat kääntyivät päälaelleen, kun erätauolla uuden vaihteen löytänyt Brynäs rynnisti voimalla ottelun toiseen erään. Tolpat pelastivat Jokerit vielä kahdesti, mutta ajassa 22.37 Ponthus Westerholm suti irtokiekon ohi jokerivahti Henrik Karlssonin.

Toisen erän edetessä painopiste kääntyi hiljalleen takaisin kohti Brynäsin maalia. Jokerien vahva ote toi tulosta ylivoimalla, kun ajassa 38.23 Petr Koukal ohjasi Linus Omarkin laukauksen Brynäsin verkkoon. Omarkille merkittiin syöttöpisteet kotijoukkueen molempiin maaleihin.

Vain sekunteja myöhemmin Jere Karalahti taklasi itsensä suihkuun ajettuaan tasapainonsa menettäneen Brynäs-hyökkääjän kovalla vauhdilla laitaan. Hetkeä myöhemmin jäähypenkille ohjattiin myös Karalahden pakkipari Atte Ohtamaa. Pian soinut summeri toi Jokereille mahdollisuuden kerätä rivinsä pitkää alivoimaa varten. Erätauolle mentiin Jokerien johtaessa maalein 2−1.

Brynäsin ylivoima jatkoi tehottomana myös kolmannen erän alussa, eikä vieralija onnistunut maalinteossa sen enempää viidellä kolmea kuin viidellä neljääkään vastaan. Ruotsalaisten siniviivalla pyörineen ylivoiman harvat laukaukset suuntautuivat useimmiten maalin ohi, ja harvat maalia kohti tulleet laukaukset jokeripuolustus esti ansiokkaasti.

Jäähyjen sävyttämä kolmas erä oli rikkonainen. Vaikeista alivoimatilanteista selviytynyt Jokerit hankki useammankin mahdollisuuden ratkaista ottelu. Lähimmäksi maalia pääsi Ville Lajunen, tällä kertaa tolpat olivat Brynäsin puolella.

Brynäsille tarjoutui viimeinen tilaisuus tasoitusmaaliin, kun kotijoukkueen Niklas Hagman otti kampitusjäähyn puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Ilman maalivahtia tasoitusta hakeneiden ruotsalaisten ylivoima jatkoi tehottomin ottein. Hyvin pelanneella Jokerit-alivoimalla oli helppo työ siivota irtokiekot kaukalon vastakkaiseen päätyyn. Jokereille niukka 2−1-voitto.

Jokerien harjoitusottelut jatkuvat ensi viikolla Pietarissa Nikolai Putškovin muistoturnauksessa HK Sotšia ja Severstal Tšerepovetsia vastaan. Harjoituskauden päättävässä kotiottelussa sunnuntaina 31. elokuuta vastaan asettuu Pietarin SKA. Jokerien KHL-kausi alkaa Helsingissä 4. syyskuuta Minskiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle